Kannan korteni kekoon ISOJEN KIITOSTEN muodossa.
Erittäin hyvin ja JOUSTAVASTI järjestetyt kisat eikä mitään poliisi natsi touhua aikataulujen kanssa(ympäristöluvan aikataulujen mukaan mentiin).
Kiitos Pohjanmaa!!!
Tämä kilpailuviikonloppu oli ehkä pienoisautoilu urani hianooin. Mahtui pettymyksiä ja onnistumisia.
Tänäkään vuonna en säästynyt pohjalevyn vaihdolta joten ensi vuodeksi sellainen täytyy myös tilata etukäteen
Lauantaina B-finaalin kautta A-finaaliin jossa sitten hajosi voimansiirrosta kaikki muut rattaat paitsi pinjoni. 5 sijalta keskeytys.
Sunnuntaille sitten uudella autolla kaksi kohtuullista alkuerää ja sitten kolmannessa pienen setuppi muutoksen jälkeen hienolla ajolla sijalle 5 ja suoraan A-finaaliin. Itselleni tasaisin alkuerä koskaan 33 kierrosta alle 18 sek. ja kaksi kierrosta alle 20, noilla kahdella kierroksella kaatui auto pidosta.
Missä sitten tuli keskeytys turvalliselta sijalta 3. Vasemman takapyörän hexin pidätinruuvit olivat päässeet löystymään ja ei vetoa taas.
Ehkä meikäläisen epäonni siivitti Jokisen todella jäätävään vauhtiin viikonlopun aikana.
Onneksi olkoon JIRI. Tulee verinen taistelu sitten kouvolaan 3 ukkoa voi vielä viedä SM tittelin.