Kauden ensimmäinen Maastosarjan kisa Vaasassa takana ja kisan suhteen hieman kaksijakoiset tunnelmat.
Kisareissu alkoi pienten vastoinkäymisten saattelemana torstai-iltana. Tässä yhteydessä jätettiin Seinäjoelle se auto jolla startattiin kotoa. Perjantaina päästiin kuitenkin radalle ja testaamaan autoja. Karri oli jälleen oman tiensä kulkija ja lähti testaamaan keskimoottorista autoa jossa oli muovipohja. Minulla oli hieman konservatiivisempi paketti käytössä, eli takamoottori ja vakiopohja.
Perjantain treenissä kumpikin auto vaikutti kuljettajastaan hyvältä, rata oli iltaa kohden mennessä kuivunut hyvin ja pito vaikutti kohtuulliselta. Tähän halpaan ollaan menty ennenkin.
Lauantaiaamu toi mukanaan lievän tihkusateen joka vei sitten sen pidon...
Pari ekaa alkuerää Karrin auto näytti nostajan näkökulmasta melko vaikealta ajaa ja tulosta ei syntynyt. Koska mitään mullistavaa pidon lisäystä ei onnistuttu säädöillä löytämään, voitiin vain toivoa kelin paranemista.
Onneksi sade loppui ja pari viimeistä alkuerää ja finaalit päästiin ajamaan kuivuvalla radalla. Karrin auto nopeutui olosuhteiden parantuessa ja A-finaaliputki sai jatkoa. Lähtöruutu oli vasta kahdeksas, toiveet voitosta ajamisesta sai hyvästellä. Finaaleissa Karri sai kuitenkin ihan hyvän vauhdin päälle ja lopputuloksissa neljäs sija, kahdeksan Asson ja yhden Kyoshon seassa oli ihan OK...kuski ei tietenkään ollut kovin tyytyväinen, parempaankin on joskus pystytty. Itse ajelin B-finaalissa ja se tuskin ketään kiinnostaa...
Takaisin päästiin mukavasti Vaasasta hankitulla Citroenilla ja näin ollen matkaa taitettiin taksi, hinausauto ja vuokra-auto mukaanlukien viidellä kulkuneuvolla.
Yhteenvetona voi todeta että meidän ongelmaksi koituivat olosuhteet joista ei ollut minkäänlaista kokemusta, eihän me treenata kuin kauniilla ilmalla
-Sami-