Senverran pieniä ne erot nollaennakoilla on että näillä eroilla ei ole ratkaistu yhtäkään sijoitusta stocki luokissa.
Ei mitään monopoli kikkailua tähän, kun ei ole mitään oikeaa ongelmaakaan olemassa.
En nyt puhu prostockista, vaan stockista. Voin sanoa, että ainakin viime kaudella erot olivat aika isoja ainakin ulkona riippuen siitä millä säätimellä ajoi. Kauppiaana tuo kyllä sopii meille varsin hyvin, kun meidän säädin kuitenkin oli viime vuonna stanuluokassa menestynein, sen kuitenkin voin sanoa, että onko ideaa ajaa 200€ säätimillä stanussa kun 40€ stanusäätimillä pärjäisi? Nyt tilanne oli kuitenkin se, että muilla säätimillä konetta ei pystynyt välittämään samalla tapaa.
Ja onko mitään järkeä, että koneita välitellään 2.5-3 kun autot eivät ole suunniteltu sellaiseen ja moottoritkin pahimmassa tapauksessa palavat. Tämä ei ainakaan lisää "harrastelijaystävällisyyttä".
Enkä itsekään kannata monopolikikkailua, vaan halpaa kiinalaista perussäädintä (hinta about 40€).
Vime vuoden tilanteen voi tarkastaa tuolta:
http://rc10.fi/index.php?topic=59277.0Eli lisää tiukkoja sääntöjä luokkaan jonka pitäisi olla nimenomaan aloitteleville kuskeille helppo aloittaa???
Öh, nyt en kyllä ymmärrä? Millä tavalla kiinteä välitys on vaikeuttava sääntö? Eikö se nimenomaan helpota kun ei tartte testata 1000 eri välitystä.
Miksi ihmeessä???
Tuota käytetään ainoastaan kilpailuissa missä on mahdotonta tietää kuskejen tasoja etukäteen...
Eli kansainväliset kisat jne.
FTT kisoissa on sentään erittäin helppoa katsella kuskeja omantasoisiin hiitteihin nykyisellä tyylillä.
Harvassa kuitenkin ne tapaukset että joku olisi hiitissä mikä ei mitenkään vastaa hänen tasoaan.
No stanussa näitä kyllä sattuu, lue. juuri aloittaneet kilpailijat, jotka ovat kuitenkin pitkään ajaneet treeniä.
Kuskit jotka tuhoavat muiden ajon, ajavat yleensä nimenomaan niissä hitaimmissa alkuerissä... Eikövain???
Eli tuhoavat lähinnä vain keskenään toistensa ajoa.
Nousupistejärjestelmässä on toki joitain hyviäkin puolia, mutta eikös koko systeemistä ole luovuttu niiden huonojen puolien takia.
Se että putoaisi vielä hitaampaan luokkaan, olisi jo totaalisen kahjoa.
Monikohan kohtalaisen kovatasoinen kuski ajelisi stanuluokassa koska on pitänyt luokasta taukoa jne.
Jokaisella täytyy kuitenkin olla oikeus valita oma harastusluokkansa vapaasti.
Mikäli näitä kaikkia aletaan rajoittamaan niin sillä ei niitä uusia kisaajia todellakaan saada mukaan, vaan karkoitetaan jopa osa nykyisistä harrastajista.
Omalla kohdalla voisin sanoa esimerkkinä heti että mikäli minut nostettaisiin pakolla viriin niin saattaisi jäädä koko luokka välittömästi ajamatta... (eikä todellakaan siksi että olis pakko pärjätä...
Ja taas jos tulis syystä tai toisesta katkoksia sarjan ajamisen kanssa ja mut tiputettais stanuun niin... tartteeko edes sanoa tähän yhtään enempää???
Eikö tuossa voisi soveltaa jotain formulatyyppistälisenssisysteemiä? Eli ajettaisiin vaikka tietty määrä läppejä ja katsottaisiin aikoja ja katsottaisiin minkä tyyppinen Ftt-lisenssi myönnettäisiin.
EI formuloissakaan pääse kisaan mukaan jos on reilusti muita hitaampi. Virissä erot on parhaimmillaan 3-4 kierrosta. Lisäksi siellä on välillä kavereita, jotka ajavat virikoneilla, mutta ajat ovat hitaampia kun stanulla ajavien huippujen. Mitä järkeä? Musta virillä pitäisi olla jonkunlainen arvostus, ettei sinne vaan "voitaisi" mennä ajamaan.