Numeroista sen verran, että kun kausi 2004 aloitettiin, niin silloin tehtiin nuo listat ja silloin siis suurin numero oli tuo 148. Kuitenkin kauden 2004 aikana tuli paljon kuljettajia mukaan kesken kauden ja näin olleen tuosta 148 suurempia numeroita on jo käytössä paljon.
Esimerkiksi itselläni on numero 179 ja Laukaan kilpailussakin tuli vielä uusia kuljettajia (= uusia numeroita) mukaan, joten tällä hetkellä suurin "varattu" numero on 187 Laukaan erälistojen perusteella. Eli siis 188 taitaa olla ensimmäinen "vapaa" numero sellaiselle jolle ei vielä numeroa ole annettu. Koska kyseessä on AKK:n alainen kilpailu, niin käsittääkseni silloin nuo käytettävät numerot tulee AKK:n toimesta niille joille niitä ei vielä ole annettu.
Mikäli Spif, Tumppi taikka joku muu asiasta tietävä tätä ketjua lukee, niin samalla kaipaisin myöskin informaatiota mistä voin tulostaa uuteen koriini tarrat numerolleni, koska 171 on suurin mitä noista PDF-tiedostoista löytyy? Varmaankiin on sallittua Photoshopilla hieman yhdistellä jotta voin esim. vaihtaa 171:stä viimeiseksi numeroksi 9:n, jolloin haluttu tulos syntyy ja turhaa vaivaa ei synny muille? ;)