eipä kauheaa vaivaa ole, mutta jos seuraat tätä foorumia pidempään, niin vähintään 1 samanlainen kysymys tulee viikossa, jossa on luotu uusi säie. Ja vuodessa se tekee jo 52 turhaa säiettä, joissa jauhetaan samaa asiaa ja samat vastaukset on kirjoitettu jo moneen kertaan. Sen takia ne säännöt on kirjoitettu ja niitä pitäisi pyrkiä noudattamaan.
Toisaalta esimerkiksi tuo "Minkä auton ostan -osio" on aika turha tuon kannalta, koska ei kukaan kuitenkaan lue sitä koko keskustelua läpi että jos vaikka joku olisi omilla vaatimuksilla sattunut kysymään autoa, ja sitten selaa vielä vastaukset läpi, vaan kysyy sitten suoraan oman kysymyksensä.
Jos taas uuteen kysymykseen saa edes jotenkin kuvaavan otsikon, tai noita pysyviä keskusteluita olisi useampi eri lajiteltuna, niin kukin voisi huomattavasti helpommin löytää vastauksen jo olemassaolevista eikä tarvitsisi aina kysyä uudelleen. Ihan vain esimerkkinä voisi olla otsikoitu esim "Halvat valmiiksikasatut (RTR) sähköautot" tms. Ja kisamalleja taas on melko turha pitää noissa keskusteluissa, koska ne yleensä kohdistuu sitten suoraan johonkin tiettyyn automalliin, ja niistä keskustelu kuitenkin käydään kyseisen automallin omassa keskustelusäikeessä.
Vaikeaa tuo lajittelukin kyllä on, jos haluaisi jotenkin järkevät aiheet saada aikaan...