RC10.FI
Kilpailut => Tulokset => Aiheen aloitti: 69sale - 15.05.16 - klo: 10.24
-
Outlaw
1. Esa Myllylää
2. Esa Lehtimäki
3. Ever Kelt
RC Jokkis
1. Rauno Kallio pää
2. Jani Lassila
3. Saul Peltola
RC Jokkis juniorit
1. Elias Lehtimäki
2. Viljami Nyroos
3. Eelis Lassila
-
Heips,
Kiitos Salelle kisan järjestelyistä. Vaikka keli olikin välillä haastava niin päivä kului mukavasti kisaillessa.
Kiitokset myös kisakumppaneille. Kovaa vääntöä oli, mutta rehdisti ajettiin. Anteeksipyyntö vielä julkisesti Lassillalle jonka jalkaa teloin.
Juniori on aika pilvissä historian ensimmäisen voiton ansiosta. Junnuluokka muutenkin näytti kovin tasaiselta joten tuleviin kapinoihin on tulossa kovaa vääntöä.
Tästä on hyvä jatkaa viikon päästä alkaviin Jokkis SM ja OR5 kisoihin.
-
Kiitos omaltakin osalta järjetelyistä Salelle. Oma ajo meni tekniikkamurheiden takia huonosti. Pohjalta on vaan yksi suunta :grin:
-
Kiitokset kanssakilpailijoille sekä eritoten Salelle koko päivästä, omat ajothan kaatuivat pitkälti
pienen kosteuden aiheuttamiin vaivoihin(molemmat autot toimivat taas kun sain kuivaksi)
-
Järjestelythän toimi jälleen kerran oikein loistavasti niistä kiitokset Salelle.
ja onnittelut menestyneille. Oma ajo meni alkuun vähän miten sattuu johtuen väärästä rengas valinnasta. uskottava on, kuivan kelin pyörä ei toimi märällä. mut pääasia että yleisöllä oli jotain nähtävää.
-
Kiitos Saulille kilpailun läpi viennistä ja muista järjestelyistä. Saulihan taisi olla Euroopan kiireisin mies lauantaina; Vei kilpailuin läpi, ajoi itsekin ja siinä sivussa myös spiikkasi mylly motorshowssa.
Kiitos myös kilpakumppaneille ja pahoittelut kaikille paikalla olleille niistä hetkistä, jotka olin mikin varressa.
Tällä kertaa nasahti voitto, muistaakseni sekunnin erolla Lehtimäkeen. Voitosta on pääosin kiittäminen Tomia, joka lainasi renkaita. Omilla renkailla ei olisi pystynyt kilpailemaan, sen verran liukkaat olivat märällä betonilla.