(Kyllä varmaan tälle foorumille sopisi yksi puhdas RC-kelkkasäiekin ilman keskustelua 1:1 kelkoista ja niillä ajeluista - olkoot sitten vapaassa keskustelussa tai jossain muussa - toiminnallisuus ja osat ovat kuitenkin aika pitkälle samoja)
Tuo Pienoismallin kelkka oli tosiaan näppärä ja hieno käsityön näytös, tosin parempaa ja "siistimpää" on kuuleman mukaan tulossa samalta tekijältä. Onnistuin pitkän etsimisen jälkeen tavoittamaan ko. henkilön jokin aika sitten ja keskustelussa tuollaista paljastui.
Itsekin RC-moottorikelkan omistajana olen hieman seuraillut noiden saatavuutta. Heikkoa tahtoo olla saatavuus.
Sekin malli jonka Jenkeistä tilasin ei alkanut ilmeisesti myydä riittävästki kun valmistaja on hävinnyt. Tiettyjä puutteita tuossa mallissa kyllä olikin, mutta hyvä pohja se on omille edelleenkehityksille. Noin viikko sitten sain viestin yhdeltä jenkiltä, joka oli juuri ostanut ebay:sta yhden yksilön, joten kyllä niitä jostain löytyy.
Toinen malli saattaa tulla valmistukseen jos suunnittelija vain löytää tuotantoyhteistyökumppanin. Olen nähnyt kuvia hänen töistään ja vakuutti kyllä minut täysin. Valitettavasti tällähetkellä hänen kotisivuillaan ei ole kaikkea kuvamateriaalia vaan sivut ovat uudistuksen alla. Toivottavasti entiset kuvat ja varsinkin video tulevat pian uudelleen saataville. Kaveri on kuitenkin lähettämänsä viestin mukaan aktiivisesti harrastuksessa mukana.
Kolmas minun tiedossa oleva malli tulee Ruotsista mutta aika hiljaista vaikuttaa sielläkin olevan. Jokin aika sitten sivuilla tapahtui kuitenkin päivitys ja kyllä kaveri vakuutti viestissään jatkotuotannosta.
Jos ja kun teille sattuu silmiin jotain RC-kelkkoihin liittyvää, otan mielelläni viestit vastaan alla olevaan sähköpostiin tai YV:nä. Tuolta kotisivultani löytyy linkit noista mainituista malleista ja hieman omaa tarinaa tuosta omasta ArtAttack:sta ja sen kehittelystä - tosin kovin on keskeneräinen omakin sivuni. Parhaillaan on menossa konepeiton maskin teko, eli pian on kelkassa Pollen konepeitto.
EDIT: Sain muuten äsken viestin rapakon takaa ja siinä linkin josta löytyy tuon ArtAttack:n nykyisen valmistajan tiedot:
http://www.artattacksnowmobile.net. Pistin linkin tähän ensiksi, kun kotisivuni päivitys voi aina kestää.