Kyllä tämä harrastus maksaa.
Ynnäilin tallessa olleet kuitit noin puolentoista vuoden ajalta ja sain summaksi 4722€. Tuossa summassa siis pelkästään RC-liikkeiden ja tullin kuitit. Em. lisäksi kaikki työkalut, oheissälä, + kaikki tavara, mitä täältä foorumin kautta olen ostanut, jne. loppusummaksi tullee helposti tuollaiset 6000€. Toki joitain ropoja saa aina takaisinkin, kun tavaraa myy, mutta se on lähinnä kosmeettista.
Toisaalta asiasta ei kannata saada kohtausta. Aloitin homman käytännössä tyhjästä noin pari vuotta sitten, joten kaikki rojut on pitänyt hommata ihan alusta saakka. Toisaalta en ole hankinnoissa pihistellyt, koska kokemus on opettanut, että ainakaan mulla ei ole vara ostaa halpaa, mielummin kerralla kunnolliset.
Ja niin, jos summaa vertaa vaikkapa mihin tahansa 1:1 autoharrastukseen, saa siihen helposti laittaa nollan perään, eli kaikki on suhteellista, jälleen kerran.
Tuon summan vastineeksi olen saanut ison joukon uusia tuttavuuksia, ehkäpä kavereitakin. Älyttömän monta mukavaa hetkeä, unohtumattomia muistoja, kärsivällisyyttä, hikipisaroita, tuskastumista, kiukkua, onnistumisia ja pettymyksiä, kaikkea sitä mitä harrastukseltaan odottaakin. Harrastus on ollut todella joka sentin arvoinen.