Heh tänään oltiin tykkimäellä ajamassa, voi hitto oli koko päivän suu kuin hangon keksi. :mrgreen: siis voi ZIISUS että on makee rata. Tony r ja M iivonen puhdistivat sekä vielä pidottivat radan päivän aluksi cola merkkisellä juomalla pidon maksimoimiseksi siitä taas kiitokset heille!. Siinä useiden hermo sauhujen jälkeen sitten uskaltauduin kokeilemaan ekaa kertaa rataa ja voin vaan sanoa että ensi metreistä asti se oli aivan törkeen makee ajaa vaikka rata oli uusi minulle ja hain vain ajo harjoitusta. Muutaman tankillisen siinä ajoin kunnes tony halusi hieman säätää konetta, ja taas täytyy sanoa että aina kun luulee että itse saa tuommoisen säätöihin niin ollaankin aivan metsässä säätöjen suhteen :D kyllä se koneen säätö tuntuu olevan aika professori tason hommaa, SUURET kiitokset taas tonylle.
Näiden pienien alku hämmellyksien jälkeen päästiinkin sitten jo ihan kivasti reenaamaan rataa ja novarossi toimikin jo aivan eri tavalla kuin viikko sitten, ajot sujuivat omalla kohdalla aivan toivotulla tavalla muutamassa mutkassa ajoin vain välillä turhan pitkäksi.
Siinä päivän edetessä myös herratkin kiersivät rataa ja täytyy kyllä sanoa että aina kun luulee nähneensä C8 auton vauhdin niin tänään tuntui kyllä että ei helvata eihän näissä ole mitään rajaa, oli nimittäin "hieman" eri moottorit herrojen autoissa kun ei enää kamerakaan kerkeä kuvia ottamaan tonyn ja iivosen autoista. Olen omaani pitänyt kova äänisenä mutta suorastaan kateudesta vihreänä kuuntelin päivän noita MÖRKÖ koneita, törkeen makeet soundit. 8)
Niin ja eiköhän tuohon 15.7 "klubi" kilpailuunkin osallistuta.
Tässä muutaman huono kuva, uutta kameraa näissä kuvauksissa kyllä tarvii.