Kirjoittaja Aihe: M8 | M8E SM 2024 - INFO  (Luettu 7289 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
M8 | M8E SM 2024 - INFO
« : 30.01.24 - klo: 03.33 »
Luokkayhteyshenkilön tervehdys

Vuosi 2024 tulee olemaan minulle toinen vuosi luokkayhteyshenkilönä. Ensimmäisestä vuodesta on opittu ja vaikka ulkoisetkin vaikeudet kuten sää koettelivat sarjaa, kausi saatiin silti hyvin ajettua läpi. Tavoite vuodelle 2024 on parantaa kisoja harrastajille kustannusten ja kisojen laadun myötä ja sitä kautta saada harrastamista mukavemmaksi. Edellisen vuoden tehdyt muutokset finaalikaavioon ja kiinteiden numeroiden käyttöönotto on saanut pääosin positiivista palautetta, joten näkisin että suunta on ollut oikea.

Max Mört


Sääntömuutokset vuodelle 2024

Suurimmilta osin säännöt ovat pysyneet ennallaan, mutta pieniä viilauksia toki löytyy. Merkittävimpiä eroja viimekauteen on finaalijaon merkkaus sääntöihin vajailla kuskimäärillä, ratavaatimusten ylöskirjaus suoraan sarjasääntöihin, M8 luokkaan Last Chance -finaalin lisäys ja Shakedown-harjoituksen poisto sekä tietenkin tälle kaudelle muuttunut ykstyyppirengas.

Ykstyyppirenkaan mallin vaihto

Uusi ykstyyppirengas valittiin edelliselle kaudelle vuoden 2022 testien perusteella Jukka Häkämiehen johdolla. Valittu rengas valitaan ikään kuin 1+1 periaatteella eli lähtökohtaisesti valittu rengas on käytössä 2 vuoden ajan. Viime vuoden valittu rengas ei täyttänyt odotuksia saatika vaatimuksia. Tämän seurauksena tein päätöksen kilpailuttaa renkaat uudestaan viime kesänä ja nyt vuoden 2024 renkaaksi on valittu huomattavasti kestävämpi rengas. Tulen liittämään ketjun ensimmäiseen viestiin testauksen kokonaisvaltaisen raportin, jonka olen toimittanut lajiryhmälle sekä rengastestauksien datan, jotta kaikki pystyvät näkemään testauksen kulun.

Valittu ykstyyppirengas:
  • Merkki: TPro
  • Malli: Sniper ZR T3 Soft
  • Tuotekoodi:  TP3313ZR03T3
  • Maahantuoja: Hobbyfactory Oy

Kiinteän aikataulun käyttö

Tämä sääntömuutos koskee pääosin järjestäjiä, mutta tavoite on luoda jokaiseen kisaan entistä johdonmukaisempi ja yhtenäinen aikataulu. Tämä helpottaa etenkin kuljettajien matkansuunnittelua ja vähentää järjestäjältäkin paineita aikataulun julkaisussa ennen kilpailua. Viime kesänä tämän laitoin aluilleen, mutta selkeästi pohja tarvitsi vielä hieman viilausta ja täydennystä poikkeustilanteiden huomioon ottamiseen.


Kilpailut

Kilpailukalenteriin on tullut vuodelle 2024 totuttuun neljään kisaan yksi kisa lisää. Tein tämän päätöksen, koska viime kesänä aluille yritettyyn Finnish Openiin oli erittäin vaikea saada mukaan järjestäjia ja kuljettajia. Kuitenkin kisaintoa monilla on, joten nyt Finnish Openeiksi suunnitellut lisäkisat ovat siirtyneet kokonaisuudessaan hieman pidempään SM-sarjaan

Kilpailukalenteri:
  • 25.5. Hyvinkää (Hyvinkään Urheiluautoilijat)
  • 15.6. Turku (Turun Urheiluautoilijat)
  • 29.6. Vaasa (Vaasan Urheiluautoilijat)
  • 13.7. Nokia (Pirkanmaan RC-Autoilijat)
  • 17.8. Helsinki (Fullspeed RC)


Sarjasäännöt

M8 SM
https://www.autourheilu.fi/site/assets/files/34221/2024_m8_sm-sarjasaannot_julkaistu_09042024.pdf

M8E SM
https://www.autourheilu.fi/site/assets/files/34221/2024_m8e_sm-sarjasaannot_julkaistu_09042024.pdf


Kuljettajanumerot M8 SM

1   Pekko Iivonen
2   Kasper Haahti
3   Tomi Salonen
4   Jamiel Gabrielsson
5   Ilari Langenoja
6   Joona Lempiäinen
7   Kristian Ullakko
8   Niko Saarinen
9   Tom Thusberg
10   Jarno Kokkonen
11   Heikki Valtonen
12   Kimmo Sukanen
13   Max Mört
14   Lauri Ruotsalainen
15   Mikko Maula
16   Niilo Laurila
17   Juha Sallmen
18   Juuso Teuronen
19   Arttu Syrjänen
20   Jani Mäkinen
21   Ari Heinonen
22   Jukka Kankaanpää
23   Riku Laukkanen
24   Kari-Heikki Salonen
25   Janne Maula
26   Joona Haatanen
27   Hannes Kainulainen
28   Janne Luotonen
29   Jethro Lehtojärvi
30   Jesse Ahlmark
31   David Bendecon
32   Paul Baddock
33   Jussi Virta


Kuljettajanumerot M8E SM

1   Tomi Salonen
2   Pekko Iivonen
3   Mikko Luopajärvi
4   Oiva Metsola
5   Kristian Ullakko
6   Tomi Mairue
7   Ilari Lamminsivu
8   Jani Hovi
9   Jarno Siltanen
10   Joonas Kekkonen
11   Max Mört
12   Lauri Uotila
13   Mika Kaitamo
14   Kai Jämsä
15   Leevi Martikainen
16   Ilmari Ullakko
17   Tony Nyman
18   Kalle Järvinen
19   Toni Montonen
20   Tomi Pohjamo
21   Marko Tetri
22   Jussi Rinne
23   Eemeli Suomalainen
24   Matias Jäntti
25   Emil Haahti
26   Tomi Laaksonen
27   Jimi Lehmus
28   Aki Kari
29   Jarmo Halme
30   Sammy Pajalin
31   Tommi Tirroniemi
32   Ari-Pekka Kyykkä
33   Martti Honkasalo
34   Juho Koskivuo
35   Akseli Syrjänen
36   Aapo Koro
37   Hannes Kainulainen
38   Kalle Kyyrö
39   Vesa Joutsa
40   Ville Hyppönen
41   Oliver Kuuse
42   Janne Koivisto
43   Teo Kauppinen
44   Teppo Kauppinen
45   Oskari Mäki
46   Iisakki Helander
47   Teemu Saarelainen
48   Titus Lehtojärvi
49   Martin Ekholm
50   Kjell Ekström
51   Janne Kiiski
52   Antti Nurmikumpu
53   Hermanni Pöhö
54   Ari Heinonen
55   Vili Hakala
56   Henry Kanerva
57   Marko Laitinen
58   Vesa Sarja
59   Tomi Westén
60   Esa Myllymaa
« Viimeksi muokattu: 19.08.24 - klo: 08.08 kirjoittanut Max »

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 & M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #1 : 30.01.24 - klo: 03.50 »
UUSI YKSTYYPPIRENGAS

Kesällä 2023 tehtiin rengaskilpailutus SM-sarjan ykstyyppirenkaasta. Testeihin valittiin renkaita, joita maahantuojilla oli halukkuus sekä mahdollisuus toimittaa. Kokonaisvaltaisen raportti on .pdf tiedostona liitteessä.

Alustusta testeistä

Tein luokkayhteyshenkilönä kartoitusta renkaista joita testeihin lähtökohtaisesti otettaisiin mukaan sillä perusteella, että testeissä olisi mukana mahdollisimman montaa eri vaihtoehtoa, joissa kulutus olisi vähäistä. Edellisissä rengasvalinnoissa ongelmana oli, että valittiin testien paras, mutta koska testattavat renkaat olivat kaikki kulutukseltaan heikkoja oli näin myös luonnollisesti tämä valittu rengas.

Rengastesteistä tiedotettiin RC10.fi foorumilla ja otin kaikkiin minun tiedossa oleviin suomalaisiin RC-renkaiden maahantuojiin myös henkilökohtaisesti yhteyttä. Oma tavoitteeni on ollut lähtökohtaisesti tuottaa mahdollisimman läpinäkyvä testausprosessi ja siitä myös mielelläni kuulen parannusehdotuksia mikäli parannuskohteita löytyy.

Valittu rengas

Valitun renkaan kulutuskestävyys oli testatuista renkaista omaa luokkaansa, ja kontrolloiduissa testiolosuhteissa verrattuna vuoden 2023 ykstyyppirenkaaseen kestävyys oli noin kolminkertainen. Renkaan valmistajan TPro:n toiminta on päätoimisesti Euroopassa, jonka toivon estävän samankaltaisia saatavuusongelmia kuin edellisellä kaudella renkaiden kanssa oli. Olen itse suhteellisen optimistinen nykyisestä rengasvalinnasta ja uskon sekä toivon, että myös harrastuskustannuksia voidaan vihdoin saada oikeasti kuriin.

Valittu ykstyyppirengas:
  • Merkki: TPro
  • Malli: Sniper ZR T3 Soft
  • Tuotekoodi:  TP3313ZR03T3
  • Maahantuoja: Hobbyfactory Oy
« Viimeksi muokattu: 30.01.24 - klo: 03.55 kirjoittanut Max »

Poissa Verskis

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: M8 & M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #2 : 30.01.24 - klo: 10.48 »
Renkaan valmistajan TPro:n toiminta on päätoimisesti Euroopassa, jonka toivon estävän samankaltaisia saatavuusongelmia kuin edellisellä kaudella renkaiden kanssa oli.
Onko kyse tästä samasta TPRosta? Tuo näyttää olevan Taiwanilainen firma.

Company Name   SPEEDMASTER Hobby Co., LTD.
Brand Name   TPRO Racing
TEL   +886-3-538-7638
FAX   +886-3-538-7328
Address   No.42, Ruiguang St., Xiangshan Dist., Hsinchu City 300, Taiwan (R.O.C.)
E-mail   sales@sworkz.com.tw
Establish   2005, April


http://www.tproracing.com/about-us


Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 & M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #3 : 30.01.24 - klo: 11.44 »
Renkaan valmistajan TPro:n toiminta on päätoimisesti Euroopassa, jonka toivon estävän samankaltaisia saatavuusongelmia kuin edellisellä kaudella renkaiden kanssa oli.
Onko kyse tästä samasta TPRosta? Tuo näyttää olevan Taiwanilainen firma.

Company Name   SPEEDMASTER Hobby Co., LTD.
Brand Name   TPRO Racing
TEL   +886-3-538-7638
FAX   +886-3-538-7328
Address   No.42, Ruiguang St., Xiangshan Dist., Hsinchu City 300, Taiwan (R.O.C.)
E-mail   sales@sworkz.com.tw
Establish   2005, April


http://www.tproracing.com/about-us

Joo hyvä tarkennus, renkaat tuotetaan edelleen Taiwanissa, mutta nykyään TPro on siis toiminnaltaan Itävaltalaisen MW RC Productsing alla, joka pyörittää myös Sworkzin toimintaa. Se miksi tämä saattaa hyödyttää meitä on, että yrityksellä on varastoa Euroopassa josta hätätilanteessa voidaan renkaita toimittaa.

Tavoite pitkällä tähtäimellä on maailman vallitsevasta tilasta johtuen ollut se, että saataisiin ykstyyppituotteet EU:n alueelta tuotettuna. Valitettavasti ainakin tällä hetkellä syyt miksi EU alueella sijaitsevat valmistajat eivät ole olleet testeissä vaihtoehtoina on niiden selkeästi korkeampi hinta. Seuraaviin rengastesteihin pyrin tekemään taustatyötä suoraan valmistajien kanssa, jotta tätäkin vaihtoehtoa voidaan pitää yllä. Viime kesä paljasti selkeästi, että vähintään Eurooppaan keskitetty jakelu on välttämätöntä. Aikaisempina vuosina ollut HB rengas, jonka kanssa kaikki sujui ongelmitta, on myös tuotettu Taiwanissa ja Neidhartin toiminta Euroopassa.
« Viimeksi muokattu: 30.01.24 - klo: 13.11 kirjoittanut Max »

Poissa Vaasan UA

  • Veteraani
    • Profiili
    • www.vaasanua.net
Vs: M8 & M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #4 : 30.01.24 - klo: 16.21 »
Tiedoksi kaikille kuljettajille. Suuren majoituskysynnän vuoksi Vaasan osakilpailun 29.6 majoitus kannattaa varata jo nyt varmuuden maksimoimiseksi.

-Juha

Poissa tom

  • Turun Urheiluautoilijat ry
    • Profiili
Vs: M8 & M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #5 : 30.01.24 - klo: 20.20 »
Tiedoksi kaikille kuljettajille. Suuren majoituskysynnän vuoksi Vaasan osakilpailun 29.6 majoitus kannattaa varata jo nyt varmuuden maksimoimiseksi.

-Juha

Moi.
Nopea katselmus hotelli tilanteeseen Vaasassa antoi vesiperän. Kalevan kisojen samanaikaisuus ilmeisesti syynä.
Mikä mahdollisuus kisa järjestäjällä muuttaa päivää, jos nyt jo tiedetään majoitus ongelmat?

-Tomi Salonen

Poissa Vaasan UA

  • Veteraani
    • Profiili
    • www.vaasanua.net
Vs: M8 & M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #6 : 31.01.24 - klo: 08.28 »
Tiedoksi kaikille kuljettajille. Suuren majoituskysynnän vuoksi Vaasan osakilpailun 29.6 majoitus kannattaa varata jo nyt varmuuden maksimoimiseksi.

-Juha

Moi.
Nopea katselmus hotelli tilanteeseen Vaasassa antoi vesiperän. Kalevan kisojen samanaikaisuus ilmeisesti syynä.
Mikä mahdollisuus kisa järjestäjällä muuttaa päivää, jos nyt jo tiedetään majoitus ongelmat?


-Tomi Salonen

Jahka kisakalenteri julkaistaan, näette ettei vapaita viikonloppuja juurikaan ole mm. kansainvälisten kisojen vuoksi. Vaihto muiden kanssa on tietenkin mahdollista mutta järjestäjät ovat naulanneet omat paikoilleen. Tuon ajankohdan kanssa kävi valitettava lapsus, kun teimme kalenteria AKK:n kokouksessa joulukuun alussa.

-Juha

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 & M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #7 : 31.01.24 - klo: 14.20 »
Ilmeisesti toinen sokos hotelleista eli Royal on varattu tuohon Kalevan kisoihin. Toinen Sokos hotelleista näyttää vielä vapaita huoneita ja hotellivälitys-sivustoilta löytyi ainakin omenahotellia ja paikallisia pienempiä hotelleja vapaana. Jos tämä näyttäytyy esteelliseksi ongelmaksi tehdään kalenteriin tarvittavat muutokset, mutta tällä hetkellä ainakin huoneita on vielä vapaana ja on myös mahdollista, että huoneita vapautuu Sokoksen Royalista kesällä.

Tässä alla muutamia hotelleja mitä nopealla googlauksella löysin:

Hotellit:
https://www.sokoshotels.fi/hotellit/vaasa/original-sokos-hotel-vaakuna
https://www.omenahotels.com/fi/booking/#/order?hotelcode=VSA2&sdate=2024-06-28&edate=2024-06-29&adultCount=1&childCount=0&roomcount=1&vouchercode=

Muut:
https://www.guestreservations.com/westbay-inn/booking
https://echostel.booking.site/fi

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 | M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #8 : 08.04.24 - klo: 18.06 »
Tuomariston puheenjohtajakoulutus

Tuomariston puheenjohtaja on SM-kisoissa aina välttämätön pesti ja tämän koulutuksen käyneitä ei koskaan ole ollut liikaa. Koulutuksen käymisestä ei ole koskaan ainakaan mitään haittaa ja tuomariston puheenjohtajana toimiminen mahdollistaa SM-kisojen pitämisen myös jatkossa.

Esittely koulutuksesta ja tarkemmat tiedot:
https: //www.autourheilu.fi/uutiset/pienoisautoilun-tuomariston-puheenjohtajien-koulutus-ilmoittaudu-mukaan/

Ilmoittautuminen KITI:n kautta täältä:
https://akk.autourheilu.fi/Kiti/Examination/EventEdit.aspx?id=11389&edit=0

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 | M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #9 : 10.04.24 - klo: 19.56 »
Sarjasäännöt kaudelle 2024 julkistettu

Viralliset SM-sarjasäännöt on nyt julkaistu. Suurimmilta osin säännöt ovat pysyneet ennallaan, mutta pieniä viilauksia toki löytyy. Merkittävimpiä eroja viimekauteen on finaalijaon merkkaus sääntöihin vajailla kuskimäärillä, ratavaatimusten ylöskirjaus suoraan sarjasääntöihin, M8 luokkaan Last Chance -finaalin lisäys ja Shakedown-harjoituksen poisto sekä tietenkin tälle kaudelle muuttunut ykstyyppirengas.

M8 SM-sarjasäännöt vuodelle 2024:
https://www.autourheilu.fi/site/assets/files/34221/2024_m8_sm-sarjasaannot_julkaistu_09042024.pdf

M8E SM-sarjasäännöt vuodelle 2024:
https://www.autourheilu.fi/site/assets/files/34221/2024_m8e_sm-sarjasaannot_julkaistu_09042024.pdf

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 | M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #10 : 17.05.24 - klo: 14.48 »
Rengasinfo M8 | M8E SM 2024

Tälle kaudelle siis SM-sarjan renkaat ovat vaihtuneet. Rengas on TPro Sniper ZR T3. Hintaa rengasparille on myös onnistuneesti saatu laskettua aikaisemmasta 27,50€ nykyiseen 24,90€, jolloin setille jää noin 50€ hintaa. Ainakin viime kesän testien myötä rengas on myös huomattavasti kestävämpi edelliseen verrattuna, joten kaikki onnistumisen mahdollisuudet harrastajien kulujen laskemiseen on olemassa.

Rengasvaihdoksen myötä on otettu taas käyttöön sääntö, jossa renkaat on tuotava katsastukseen avaamattomissa pusseissa. Nämä renkaat ovat sinetöidyissä pusseissa ja rengas on suhteellisen kova, jolloin pehmeämmästä renkaasta voisi teoriassa saada kilpailullisen edun. Renkaan kovuutta voi olla vaikea tunnistaa, ellei renkaat ole vielä alkuperäisessä pakkauksessa. Renkaiden muokkaus tai käsittely on edelleen kielletty poislukien nappuloiden poisleikkaaminen. Näihin sääntöihin ei siis muutoksia, mutta suosittelen kaikkien käymään sarjasäännöt renkaiden osalta läpi muistin virkistykseksi.

Renkaiden palautekysely 2024

Haluaisin jälleen kuljettajilta mahdollisimman paljon palautetta uusista renkaista. Tämä on erityisen tärkeää, jotta ei jäisi itselleni epäselväksi yleinen mielipide renkaista. Viimekesän renkaan kuluman ja saatavuuden kanssa tulleilta ongelmilta halutaan välttyä täysin tulevaisuudessa ja tämän eteen ollaan nyt yritetty tehdä parempaa työtä, toivotaan sen nyt kantavan hedelmää.

Renkaiden palautekysely 2024:
https://forms.gle/CN2tLSFgyFmRKbvt8

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 | M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #11 : 27.05.24 - klo: 11.33 »
M8 | M8E SM I, Hyvinkää

Kausi on nyt saatu avattua ja vaikka sade hieman kisojen loppuhuipennusta häiritsikin, saatiin päivän aikana ajettua kunnolla kisaa. Ainakin omalta osaltani henkilökohtaisesti pitää antaa Hyvinkään porukoille hyvää palautetta kisan järjestelyistä ja läpiviennistä. Niin kuin viime kaudella muodostui tavaksi, haluaisin taas kuulla harrastajien palautetta mahdollisimman paljon näiden alla olevien kyselyiden avulla.

Hyvinkään palautekysely:
https://forms.gle/RzrcCUwGjLh1goRV7

M8 | M8E SM, Renkaiden palautekysely 2024

Päällisin puolin suullinen palaute oli Hyvinkäällä renkaista hyvää. Itse ajoin molemmissa luokissa yhdellä rengassetillä, joten ainakaan omalta osalta ei kuluman kanssa ollut ongelmia. Kaksi tapausta tuli itselleni esiin, jossa yhdestä renkaasta oli ensimmäisellä ajokerralla lähtenyt suhteellisen laajalta alueelta liimaukset irti. Olemme jo maahantuojan kanssa laittaneet tästä palautetta valmistajalle, mutta jos sinulla oli vastaavia ongelmia kannattaa ne mainita palautteessa, jotta ongelman laajuutta pystytään määrittämään. Varotoimena suosittelen tarkastamaan, että rengas on varmasti liimattu ulkolaidasta ennen kun lähtee ajamaan. Näitä tapauksia toistaiseksi on tiedossa ainoastaan nuo kaksi rengasta noin 300:sta Hyvinkäällä käytetystä renkaasta, joten en mieltäisi ongelmaa vielä laajaksi, mutta tulemme pitämään tilannetta tarkasti silmällä.

Renkaiden palautekysely:
https://forms.gle/VokDm13Lzx4W1Qns5

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 | M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #12 : 19.06.24 - klo: 13.14 »
M8 | M8E SM II, Turku

Turussa kisat saatiin pienten aamun vaikeuksien jälkeen oikein onnistuneesti ajettua läpi vielä hyvässä kelissäkin. Rata alue oli ainakin omaan silmään erittäin paljon paremmalla tolalla kuin aikasemmilla vuosilla ja selkeästi kisoihin oli panostettu. Haluaisin taas kuulla harrastajien palautetta mahdollisimman paljon näiden alla olevien kyselyiden avulla.

Turun palautekysely:
https://forms.gle/NVQjMTEfWmonLYKZ8

M8 | M8E SM, Renkaiden palautekysely 2024

Renkaiden puolesta olen itse erittäin tyytyväinen. Yhdellä setillä pystyi helposti ajamaan vaikka koko kisan Turussa joten ainakin kuluman osalta nyt ollaan hyvällä tasolla. Muutamia liimauksista irtoamistapauksia tuli jälleen esiin ja raportoimme näistä aina eteenpäin valmistajalle. Yksi näistä osui myös omalle kohdalleni M8 finaalissa, mutta irtoamisalue oli onneksi varsin pieni. Näistä on hyvä aina infota suoraan minullekkin radalla tai sitten näiden kyselyjen kautta, jotta ongelman laajuutta pystytään kartoittamaan koko kauden mitalla.

Renkaiden palautekysely:
https://forms.gle/VokDm13Lzx4W1Qns5

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 | M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #13 : 30.06.24 - klo: 01.41 »
M8 | M8E SM III, Vaasa

Vaasassa päästiin jälleen ajamaan erinomaiset kisat vaikka aamun ja aamuyön sateen meinasikin päivän aloitusta häiritä. Kisat saatiin siis erittäin onnistuneesti vedettyä läpi. Kuitenkin totuttuun tapaan palautetta otetaan vastaan!

Vaasan palautekysely:
https://forms.gle/p3zHg3D5a4Yx4PUe9

M8 | M8E SM, Renkaiden palautekysely 2024

Vaasassa ei renkaiden kanssa ole aikaisemminkaan ongelmia ollut, mutta ainakin itselleni näitä liimauksista irtoamistapauksia ei tullut yhtään esiin, joten se jotain positiivista kerrottavaa verrattuna aikaisempiin kisoihin. Palautetta saa ja kannattaa siltikin antaa, koska sillon voidaan asioita vielä parantaa jos parannettavaa löytyy.

Renkaiden palautekysely:
https://forms.gle/VokDm13Lzx4W1Qns5
« Viimeksi muokattu: 05.07.24 - klo: 13.45 kirjoittanut Max »

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 | M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #14 : 24.07.24 - klo: 18.18 »
M8 | M8E SM IV, Nokia

Nokialla saatiin tämän kesän ennätysmäärä kuskeja viivalle ja sen myötä ekaa kertaa päästiin sähköluokassa ajamaan myös C-finaali. Uudistettu ratakin vaikutti keskustelun perusteella oikein mielekkäältä monille ja puitteet olivat hyvät. Totuttuun tapaan palautetta kuitenkin otetaan vastaan!

Nokian palautekysely:
https://forms.gle/4ZUwyqcKecfy2Sqx5

M8 | M8E SM, Renkaiden palautekysely 2024

Nokialla ei renkaiden kuluman kanssa ole aikaisemminkaan ongelmia ollut, mutta ainakin itselleni näitä liimauksista irtoamistapauksia ei tullut yhtään esiin, joten se jotain positiivista kerrottavaa verrattuna aikaisempiin kisoihin. Palautetta saa ja kannattaa siltikin antaa, koska sillon voidaan asioita vielä parantaa jos parannettavaa löytyy.

Renkaiden palautekysely:
https://forms.gle/VokDm13Lzx4W1Qns5
« Viimeksi muokattu: 19.08.24 - klo: 08.09 kirjoittanut Max »

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 | M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #15 : 19.08.24 - klo: 08.13 »
M8 | M8E SM V, Helsinki

Helsingissä parannettiin tämän kesän kuskiennätysmäärää ja saatiin erittäin ansaittu kauden päätös sarjalle. Pitkästä aikaa päästiin siis myös ajamaan Pääkaupunkiseudulla SM-osakilpailuja, jotka saatiin vedettyä kauniissa kelissä onnistuneesti maaliin. Totuttuun tapaan palautetta kuitenkin otetaan vastaan!

Helsingin palautekysely:
https://forms.gle/V7fMiJmM8xi3Tt9cA

M8 | M8E SM, Renkaiden palautekysely 2024

Helsingissä kuluma jälleen hyvällä mallilla, mutta yksi melkein kohtalokas liimauksista irtoaminen tapahtui finaalissa. Tästä laitetaan taas raporttia valmistajalle, jotta näitä ei ensi kaudella tulisi toivottavasti yhtäkään esiin. Palautetta saa ja kannattaa siltikin antaa, koska sillon voidaan asioita vielä parantaa jos parannettavaa löytyy.

Renkaiden palautekysely:
https://forms.gle/VokDm13Lzx4W1Qns5

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 | M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #16 : 19.08.24 - klo: 08.13 »
M8 | M8E SM 2024

Nyt ollaan kausi saatu vihdoin päätökseen ja mestarit kruunattu. Kuskimäärä lopulta molemmissa luokissa säilyi käytännössä identtisenä, kun pisteitä keräsi M8E luokassa 41 kuljettajaa ja M8 luokassa 26 kuljettajaa (39 ja 25 vuonna 2023). Edelleenkin ollaan siis noista huippuvuosista (2018: 43 ja 46, 2012: 83) selkeästi perässä, mutta tämä kausi oli kuskimäärältään paras Covidin jälkeen jos jotain positiivista halutaan hakea.

Tällä kaudella päästiin vihdoin ajamaan Pääkaupunkiseudulla osakilpailu monen vuoden tauon jälkeen. Tämän lisäksi ajettiin ainaki oman RC uran aikana ensimmäistä kertaa 5 SM-osakilpailua. Kiitos kaikille järjestäjille tästä kaudesta sekä tietty kaikille kilpailijoille!

M8 SM 2024

M8-luokan puolella Joona Haatanen vei mestaruuden. Mitaleja lähtee myös noutamaan Max Mört, sekä Pekko Iivonen. Kasper Haahti joutui tällä kaudella tyytymään 4. sijaan ja Tomi Salonen 5. sijaan. Kärkikymmenikössä ei lopputuloksissa juurikaan uusia nimiä tällä kaudella ollut. Kuitenkin tiukkoja vääntöjä kauden mittaan syntyi jotka ratkesivat vasta aivan viimeisessä kisassa.


Sijoitus   Nimi         Seura      Pisteet 4/5
1      Joona Haatanen      ÄkpaRC      380
2      Max Mört         Fullspeed RC   346
3      Pekko Iivonen      KyPak      340
4      Kasper Haahti      TUA         317
5      Tomi Salonen      TUA         308
6      Arttu Syrjänen      Fullspeed RC   289
7      Kristian Ullakko      VUA         273
8      Lauri Ruotsalainen   Fullspeed RC   268
9      Niko Saarinen      HyUA      267
10      Ilari Langenoja      PRCA      258
11      Heikki Valtonen      PRCA      234
12      Tom Thusberg      TUA         228
13      Juha Sallmen      Fullspeed RC   215
14      Jarno Kokkonen      PRCA      213
15      Jukka Kankaanpää   ÄkpaRC      182
16      Janne Luotonen      TUA         146
17      Jani Mäkinen      VUA         104
18      Mikko Maula      RSRCA      103
19      Jamiel Gabrielsson   ÄkpaRC      100
20      Hannes Kainulainen   Fullspeed RC   90
21      Jethro Lehtojärvi   RSRCA      88
22      Jussi Virta         Fullspeed RC   54
23      Paul Baddock               48
24      David Bendecon      ÄkpaRC      44
25      Janne Maula      RSRCA      42
26      Jesse Ahlmark      VUA         42



M8E SM 2024

M8E-luokan puolella päädyttiin mestaruuden osalta tasapisteisiin, joka ratkesi viimeisen osakilpailun paremman sijoituksen perusteella Ullakon eduksi. Max Mört siis sarjan toinen ja sarjan podiumin täydensi siis Oiva Metsola. Kuten M8 luokassa, oli sähköluokassakin erittäin tiukkaa lopputulosten suhteen ja sijoitukset jakaantuivat ihan yksittäisten pisteiden erolla.

Sijoitus   Nimi         Seura      Pisteet
1   Kristian Ullakko      VUA         380
2   Max Mört         Fullspeed RC   380
3   Oiva Metsola      Fullspeed RC   330
4   Joonas Kekkonen   Fullspeed RC   318
5   Tomi Mairue      HyUA      289
6   Jarno Siltanen      ÄkpaRC      256
7   Teppo Kauppinen   Fullspeed RC   221
8   Mika Kaitamo      PRCA      221
9   Ilmari Ullakko      VUA         219
10   Oliver Kuuse      EAMK      210
11   Jani Hovi         HyUA      207
12   Janne Koivisto      RiiUA      200
13   Kai Jämsä         TUA         194
14   Leevi Martikainen   RiiUA      192
15   Kalle Järvinen      PRCA      186
16   Jimi Lehmus      PRCA      171
17   Matias Jäntti      PRCA      170
18   Tomi Pohjamo      PRCA      170
19   Teemu Saarelainen   TUA         169
20   Juho Koskivuo      Fullspeed RC   156
21   Lauri Uotila      AAU         152
22   Tomi Laaksonen      HyUA      146
23   Oskari Mäki      VUA         123
24   Ari-Pekka Kyykkä   EPUA      101
25   Emil Haahti      TUA         98
26   Vesa Joutsa      Fullspeed RC   78
27   Teo Kauppinen      Fullspeed RC   72
28   Ville Hyppönen      Fullspeed RC   70
29   Titus Lehtojärvi      RSRCA      69
30   Ari Heinonen      Fullspeed RC   69
31   Tommi Tirroniemi   OSPA      66
32   Hermanni Pöhö      KotkaUA      62
33   Martti Honkasalo   VihUA      62
34   Janne Kiiski      Fullspeed RC   50
35   Esa Myllymaa      Fullspeed RC   48
36   Martin Ekholm      VUA         46
37   Kjell Ekström      VUA         40
38   Vili Hakala         PRCA      38
39   Eemeli Suomalainen   ÄkpaRC      34
40   Antti Nurmikumpu   KotkaUA      26
41   Vesa Sarja         HyUA      19

Poissa Max

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: M8 | M8E SM 2024 - INFO
« Vastaus #17 : 26.08.24 - klo: 17.56 »
 M8 | M8E SM 2024 Sarjakysely

Kausi on saatu päätökseen ja kyselyitä on kerätty erillisesti jokaisesta kisasta, jonka perusteella tehdään järjestäjien kanssa parannuksia ensikaudeksi. Sarjan kokonaisluonne on kuitenkin asia jota tulee ratkoa erillään, sillä kisan järjestäjät eivät aina pysty yksin tähän vaikuttamaan. Jos et siis spesifeihin kisakyselyihin kerennyt/jaksanut vastata vastaa ainakin tähän kyselyyn.

Sarjakysely 2024:
https://forms.gle/PD912SRZFuL38ScN6

Kausi 2024 Luokkayhteyshenkilön näkökulmasta

Kokonaisuudeltaan kausi oli hyvä ja kuljettajamäärä oli aikaisempiin vuosiin verrattuna positiivinen. Uusi ykstyyppirengas oli myös erittäin piristävä parannus viimekesän vaikeuksien jälkeen. On myös virkistävää nähdä että halukkaita kerhoja pitämään SM-kisoja vielä löytyy niinkin paljon että saadaan 5 kilpailun sarja aikaiseksi.

Negatiivisia asioitakin löytyy joista isoimpia varmasti vapaaehtoisten määrä kisajärjestelyissä sekä tietty vieläkin alhaiset kuljettajamäärät. Nämä ovat monien tekijöiden summa, osa RC-yhteisön ratkaistavissa ja osa ei. SM-sarjan toiminnan kannalta on pyrittävä saavuttamaan asioita, jotta laadukkaiden kilpailujen järjestäminen olisi suoraviivaisempaa. Tällöin pienelläkin talkooporukalla esimerkiksi näyttöihin varikolla, äänentoistoon ja rata- sekä varikkoalueen puitteisiin jää enemmän paukkuja järjestäjillä.