Kirjoittaja Aihe: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten  (Luettu 4879 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa tuukkatiensuu

  • Tulokas
    • Profiili
Terve vain kaikille,

Olen Helsinkiläinen TV-ohjaaja, ja teen ensi syksynä lyhytelokuvan, johon tarvittaisiin noin 1/6 skaalan RC-auto. Eli kyseessä on pienosmallikuvaus, ja autokohtaukset kuvattaisiin niin, että ne olisivat noin 4-6 kertaisesti hidastettua kuvaa, jotta auto vaikuttaisi oikealta autolta, jolla on oikea massan tuntu.

Olen tutkaillut asiaa netissä, ja oikeanlaista autoa tuntuu olevan mahdotonta löytää. Yksityiskohtaisella, realistisella detaljilla varustetut autot ovat ns. leluja, joissa ei ole riittävästi tehoja. Tehokkaissa autoissa puolestaan ei ole riittävästi detaljia.

Auton ulkoasua totta kai muokataan kuvauksia varten maalaamalla, likaamalla, ja lisäämällä yksityiskohtia. Mutta mitä yksityiskohtaisempi auto on jo ennen muokkausta, sitä paremman ja realistisemman lopputuloksen saa aikaan. Kyseessä on sci-fi lyhytelokuva, joten auton ei ole edes tarkoitus näyttää oikeasti olemassaolevalta autolta, kunhan se näyttää "oikealta" tarinan kontekstissa.

Näyttäisi siltä, että parhaan lopputuloksen saavuttaa, jos yhdistää ison "lelu" RC-auton kuoren jonkin tehokkaamman RC-auton moottoriin.

Tässä on hyvä esimerkki ulkomaisen harrastajan autosta:

 http://www.scale4x4rc.org/forums/showthread.php?s=642c47bdbf9415ad0a4cf045a6bc072d&t=32005&page=2

Eli siinä on yhdistetty detalji-rikkaan New Brightin 1/6 lelu-hummerin kuori jonkin tehokkaamman auton moottoriin, jousitukseen, renkaisiin, jne. Sivulta löytyy myös youtube video autosta. Juuri tuollaista tarvitsisin. New Bright hummer ei ole enää virallisesti myynnissä, mutta ebaysta sitä pystyy ostamaan. Pystyisin helposti modaamaan tuosta rungosta tarvitsemamme scifi-auton.

Olen itse kokenut maalaamaan ja rakentamaan pikkudetaljeja, koska olen koonnut koottavia paljon vuosien varrella. Mutta tarvitsisin jonkun kokeneen rakentajan, joka pystyy yhdistämään lelu-RC:n kuoren kunnon motoriikkaan. Tällaista en osaa itse tehdä.

Luonnollisesti tästä myös maksettaisiin järkevä korvaus. Rahaa ei ole paljon käytössä, mutta rakentajalle saa fiksun palkan tekemästään työstä.

Löytyisikö tältä foorumilta ihmisiä, joilla olisi kiinnostusta ja kokemusta tällaiseen? Ja kuinkahan paljon tuollaiseen rakennusprojektiin menee aikaa?

Kiitos,

Tuukka Tiensuu



« Viimeksi muokattu: 10.06.11 - klo: 11.33 kirjoittanut tuukkatiensuu »

Poissa tuukkatiensuu

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #1 : 10.06.11 - klo: 11.31 »
...

Poissa ratikka

  • Jäsen
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #2 : 10.06.11 - klo: 11.44 »
Vastaan tähän, vaikka en pätevä ihminen näissä vielä olekaan...

Täältä löytyy kyllä alan Suomen pätevimmät rakentelijat. Kannattaa katsoa vaikka tuota "oma RC-autoni-ketjua" tai sitten "korin maalausta-ketjua" näin esimerkkinä. Sieltä jos sinulle löytyy pätevän tuntuinen kaveri, niin laita yksityisviestiä menemään. Moni varmaan ajattelee että ei taidot riitä, mutta jos hieman potkit sitä kautta, niin alkaa lyyti kirjoittamaan.

 :afro:
Tamiya Dark impact brushless 9t  & Traxxas Slash 4x4.

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #3 : 10.06.11 - klo: 11.45 »
Kerro miksi haluat tehdä elokuvan realistisen näköisestä autosta pienoisautolla?

Siksikö ettei kyseisen scifi filkan kuvaaminen oikealla autolla mahdollista?

Kysyn koska RC autojen ei ole tarkoituskaan näyttää loppuun asti oikeilta autoilta, detaljit kun eivät kestä kulutusta. Poikkeuksena jotku scaleautot (eivät kulje kovaa) tai drifterit jotka menevät pääosin sivuluisia eikä niissäkään nopeudet nouse samoihin muiden kanssa.

Eli tarvitse auton joka näyttää tarinassa oikealta olematta kuitenkaan oikea auto. Katsojalle tätä ei ole kuitenkaan tarkoitus kertoa eli katsoja luulee että auto on oikea. Ymmärsinkö oikein?
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa tuukkatiensuu

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #4 : 10.06.11 - klo: 11.56 »
Eli tarvitse auton joka näyttää tarinassa oikealta olematta kuitenkaan oikea auto. Katsojalle tätä ei ole kuitenkaan tarkoitus kertoa eli katsoja luulee että auto on oikea. Ymmärsinkö oikein?

Kyllä. Oikean auton modaaminen scifi-auton näköiseksi on suht koht kallista, ja lisäksi pienoismalli tulee tekemään sellaisia manöövereitä, joita oikealla autolla on vaikeaa/kallista/epäturvallista tehdä.

Pienoismalliautoa kuvataan niin, että katsojalle tulee illuusio oikeankokoisesta autosta, joka on rakennettu elokuvaa varten.

Poissa tuukkatiensuu

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #5 : 10.06.11 - klo: 11.58 »
Vastaan tähän, vaikka en pätevä ihminen näissä vielä olekaan...

Täältä löytyy kyllä alan Suomen pätevimmät rakentelijat. Kannattaa katsoa vaikka tuota "oma RC-autoni-ketjua" tai sitten "korin maalausta-ketjua" näin esimerkkinä. Sieltä jos sinulle löytyy pätevän tuntuinen kaveri, niin laita yksityisviestiä menemään. Moni varmaan ajattelee että ei taidot riitä, mutta jos hieman potkit sitä kautta, niin alkaa lyyti kirjoittamaan.

 :afro:

Kiitos, tsekkailen noita ketjuja!

Sinänsä en usko, että tämä rakennusprojekti on erityisen vaikea sellaiselle, joka on tällaisia modauksia tehnyt. Pintasilauksen johon kuuluu maalaus, detaljit, yms, teen kuitenkin itse. Kunhan vain saisi korin ja motoriikan yhdistettyä eri autoista, niin että lopputulos on jotenkin järkevän näköinen.

Poissa vilzuh

  • Veteraani
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #6 : 10.06.11 - klo: 12.39 »
Yksi tuli mielee, miten olisi 1/4 rallicross? (http://rc10.fi/index.php?topic=39398.0)
Nämähän ovat jo melko realistisia?
Topicin linkistä:
http://petrik.kuvat.fi/kuvat/1-4%2Brc-rallicross/1+-+kes%E4+2009+sekalaissii+120.jpg
Passiivista harrastelua

Poissa tuukkatiensuu

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #7 : 10.06.11 - klo: 13.10 »
Yksi tuli mielee, miten olisi 1/4 rallicross? (http://rc10.fi/index.php?topic=39398.0)
Nämähän ovat jo melko realistisia?
Topicin linkistä:
http://petrik.kuvat.fi/kuvat/1-4%2Brc-rallicross/1+-+kes%E4+2009+sekalaissii+120.jpg

Tämä 1/4 rallicrossi olikin ihan uusi juttu minulle! Kävin kyseisessä threadissä katsomassa videoita, ja näyttää aika hyvältä. 1/4 on niin iso koko, että fysiikka-tuntuma vastaa jo jonkin verran oikeaa, ja laitteissa on selvästi paljon tehoja. Detaljeja on liian vähän, mutta noin jykeviin runkoihin sitä olisi itse aika helppo rakentaa. Monissa RC-autoissa käytettävä lerppa-muovi on sellaista, että siihen ei voi rakentaa kunnolla lisää elementtejä, ja se värisee oudosti kamerassa. Ei näytä aidolta.

Laittakaa lisää linkkejä, jos vain tiedätte hyviä autoja/tekijöitä!

Poissa mikari

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #8 : 10.06.11 - klo: 13.16 »
Eli tarvitse auton joka näyttää tarinassa oikealta olematta kuitenkaan oikea auto. Katsojalle tätä ei ole kuitenkaan tarkoitus kertoa eli katsoja luulee että auto on oikea. Ymmärsinkö oikein?

Kyllä. Oikean auton modaaminen scifi-auton näköiseksi on suht koht kallista, ja lisäksi pienoismalli tulee tekemään sellaisia manöövereitä, joita oikealla autolla on vaikeaa/kallista/epäturvallista tehdä.

Pienoismalliautoa kuvataan niin, että katsojalle tulee illuusio oikeankokoisesta autosta, joka on rakennettu elokuvaa varten.

Selvä. Noi eiköhän tuo sitten ohjaile oikeaan suuntaan halukkaita.

Nuo lassikuitukoriset 1/4 bensa ralliautot ovat varmaan sopivin jos koriksi kelpaa Volvo tai Opeli  :cool:
Mitä noilla jätkillä nyt onkaan.
Kiitos 20 vuodesta!

Poissa tuukkatiensuu

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #9 : 10.06.11 - klo: 13.37 »
Katselin vielä lisää noita 1/4 bensa ralliautoja, ja ne tosiaankin näyttävät olevan paras vaihtoehto. Iso koko, aidontuntuiset ajo-ominaisuudet, ja threadissa olevat modaajat ovat selvästi todella taitavia. Taidanpa laittaa viestiä siellä parille ihmisille...

Mutta jos tulee lisää vinkkejä, niin laittakaa ihmeessä! Ja jos tiedätte lisää noiden autojen tekijöitä, jotka eivät välttämättä ole postanneet Vilzuhin linkittämään ketjuun.

Mietin myös yhä edelleen sitä, että olisiko mahdollista löytää hyviä, realistisia leluauton koreja 1/4 skaalassa, jonka vois yhdistää esim. 1/4 ralliautoon?

Kiitos!
« Viimeksi muokattu: 10.06.11 - klo: 14.29 kirjoittanut tuukkatiensuu »

Poissa Koheltaja

  • Fullspeed RC
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #10 : 10.06.11 - klo: 21.20 »
1/4 skaalan autoon  koreja ei taida löytyä kuin käsityönä, noi hemmot on alan pioneerejä ja uskoisin että pajalla syntyy kori mittatilaustyönä korvausta vastaan. 1/4 rallycross autot on ehdottomasti skaalamaisimpia RC-autoja tällä hetkellä, koko ja massa tekee niistä vaikuttavan näköisiä ja äkkiseltään ei tajua että kyse on RC-pienoismallista. Aivan kuten elokuvassa Talvisota esiintyneet lentokoneet.
Kylätason RC-kuski.

Poissa tuukkatiensuu

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #11 : 11.06.11 - klo: 10.09 »
Laitoin noille 1/4 ralliauto miehille viestiä, jos joku olisi kiinnostunut auttamaan tässä asiassa.

Olisi hienoa vielä saada infoa 1/6 autoista, ja miten niihin onnistuu lelu-auton korin liittäminen. Esim New Brightilla on paljon hienoja 1/6 koreja, mutta autoissa on todella kehnot moottorit ja liikkuvat etanan vauhtia. Esim seuraava ihminen otti 1/10 Clodbusterin koneiston, leikkasi sen pidemmäksi, ja yhdisti 1/6 New Brightin H2 hummeriin:

http://www.scale4x4rc.org/forums/showthread.php?t=32005

On laittanut myös Youtube linkin valmiista autosta:

http://www.youtube.com/watch?v=8ZeYlRDAwDs&feature=player_embedded

Auto on noin 85-90cm pitkä, eli riittävän iso elokuvaa varten. Ja detaljien määrä on loistava, kun on sisätilat, aukeavat ovet, jne. Näissä kuvissahan se on muovinen ja neonvärinen, mutta siitä saisi maalaamalla ja pintaa muokkaamalla todella hyvän näköisen.

Onko kukaan tällä foorumilla tehnyt tuontakaltaisia modifikaatioita? Kuinka vaikeaa niiden tekeminen on? Ketjussa mies oli kertonut aika tarkkaan prosessista, mutta en itse osaa tehdä mitään tuonkaltaista, enkä uskalla edes yrittää.

Tässä toinen kaveri samalta foorumilta rakensi myös New Brightin hummerista tehokkaamman version, ja ilmeisesti yhdisteli osia monista eri autoista:

http://www.scale4x4rc.org/forums/showthread.php?t=51138

Ajattelin kanssa yrittää kysellä kyseisiltä ihmisiltä, että voiko noita autoja ostaa. Mutta olisi turvallisempi olo, kun voisi tehdä homman jonkun suomalaisen kanssa, koska Jenkkien suuntaa on hidasta ja vaikeaa säätää esim muutoksia autoon, ja voi saada yllättäen sian säkissä.







Poissa goos

  • Veteraani
    • Profiili
    • RC kauppa
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #12 : 11.06.11 - klo: 10.49 »
Yleensä tehon lisääminen ei ole ongelma, ajettavuus ja kestävyys tulevat yleensä vastaan. Kuvatessa on varmaan äärimmäisen tärkeätä että auto on luotetava ja että kuvaukset eivät veny tai peruunnu auton toimimattomuuden takia?
HobbyWing | Team C | Gens Ace | VistaPower | Orion | Yokomo | Novarossi | TLR
EuroRc.com - Facebook

Poissa tuukkatiensuu

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #13 : 11.06.11 - klo: 10.53 »
Yleensä tehon lisääminen ei ole ongelma, ajettavuus ja kestävyys tulevat yleensä vastaan. Kuvatessa on varmaan äärimmäisen tärkeätä että auto on luotetava ja että kuvaukset eivät veny tai peruunnu auton toimimattomuuden takia?

Periaatteessa kyllä.

Sinänsä auto ei joudu mihinkään raffeihin olosuhteisiin, ja ajamista on vähemmän kuin harraste- tai kilpa-ajossa. Autolla pitää ajaa ainostaan silloin kun kamera käy, eli aika vähän.

Paikalle olisi hyvä saada myös ihminen, joka osaa ajaa sekä huoltaa autoa. Eli parasta olisi, jos auton rakentaja voisi olla myös paikalla kuvauspäivänä.

Poissa Tomy

  • Vanhempi jäsen
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #14 : 15.06.11 - klo: 06.31 »
Linkittämäsi Hummerin kaltaisten autojen rakentaminen on hiukan pienemässä mittakaavassa (1/10) arkipäivää crawling-harrastajille. Heidät tavoitat parhaiten heidän omalta foorumiltaan osoitteessa: www.rc-offi.net ja sieltä Scale-puolen kalustoa katsomaan.

Hummerin kopan hankinnan lisäksi arvioisin, että muihin osiin menee 400-500e, jotta autosta saadaan realistisen näköinen.

Tässä muutamia kuvia crawling-harrastajien autoista:






Poissa tuukkatiensuu

  • Tulokas
    • Profiili
Vs: Tarvitaan apua RC-auton rakentamisessa lyhytelokuvaa varten
« Vastaus #15 : 16.06.11 - klo: 10.03 »
Kiitos Tomy, laitan viestiä myös tuonne RC-offi foorumille!