Olen muutaman päivän maistellut mielessäni rengasasiaa ja odotellut, että joku tämän sanoisi. Mutta ei, väki on sen verran nössöä, että kai meikäläisen on jälleen ryhdyttävä maalitauluksi.
On nimittäin silleen, että niin hieno juttu kuin valmiiksi liimatut renkaat olisivatkin, pyyntö renkaiden valintamenettelyyn on muotoiltu vähän onnettomasti. Rengaskysely nimittäin asettaa ehdoksi sen, että renkaat ovat valmiiksi liimatut. Se on hyvä ja kannatettava asia, mutta sitä ei saisi asettaa muiden tärkeiden asioiden edelle: pito-ominaisuudet, pidon säilyminen käyttökertojen myötä, kulutuskestävyys, hinta.
Kysely olisi pitänyt muotoilla siten, että mitä tahansa rengasta voi tarjota, ja että tarjokkaat tullaan arvioimaan tiettyjen ominaisuuksien osalta, ominaisuuksia keskenään tietyllä tavalla painottaen. Mutta lisäksi, että mahdollisuus saada renkaat valmiiksi liimattuina antaa sille arvostelussa tietyn määrän lisäpisteitä.
Saamieni tietojen mukaan on hyvin vähän renkaita, joita on saatavana valmiiksi liimattuina. Rengaskysely jättää kuitenkin nyt kaikki muut renkaat valinnan ulkopuolelle, riippumatta siitä, miten hyviä tai edullisia vaihtoehtoja ne olisivat.
Itselläni ei ole minkäänlaisia intressejä minkään renkaan suhteen, joten kerron yhden esimerkin.
Jens Minne/ProCar Open -kisassa marraskuussa ostimme kaksi sarjaa Sorex-renkaita. Niillä ajettiin kisoissa 4-5 akullista per sarja, ja kisojen jälkeen ne ovat olleet ahkerassa treenikäytössä. Tälläkin hetkellä, kun renkailla on ajettu 20-30 akullista (puolet viriä, puolet pappaa), niiden pito ja ajettavuus on edelleen selvästi parempi kuin uusissa CS-27 -renkaissa. Ne ovat myös ulkoisesti paremmassa kunnossa kuin Turun kisassa TJ-luokassa 8 akullista ajetut CS-renkaat.
Tietääkseni Sorexia ei ole saatavana valmiiksi liimattuina. On suuri vahinko, että näin hyvä ja edullinen rengas ei siten pääse meille edes tarjolle.
Vastaavia tapauksia on kuulemani mukaan muitakin.
Nyt tekisi mieleni ehdottaa, että pikaisesti selvitetään, mitä renkaita on ylipäätään mahdollista saada valmiiksi liimattuina. Jos mielekästä määrää hyviksi tiedettyjä renkaita ei ole tarjolla, kyselyä on syytä nopeasti muuttaa tältä osin.
(Tässä esittämilläni mielipiteillä ei ole mitään tekemistä A8 lajiparlamentin kanssa, vaan ne ovat omiani.)