Moi,
Hazardin mainitsema "reamer" on hyvä korin reikien tekemiseen. Pyöreät reiät on parhaita, koska ei lähde niin helposti kori niistä repeytymään. Niin ja jos lähtee, niin kuumaliima toimii niihin.
Korin leikkaamisesta sen verran. Minusta olisi hyvä olla etulasi paikoillaan, mutta korin takaosasta saisi leikata enemmän. Korin takaosaa leikkaamalla saa selkeästi parannettua lento-ominaisuuksa. Etulasi kai vaikuttaa etupitoon. Pienemmät siistit reiät auttavat. Ei taritse siis poistaa koko takaosaa.
Itse olen leikannut omasta nelkku-Losistani seuraavasti: etulasin alareunaan rivi reikiä kuten korissa on valmiina merkattuna. 7kpl noin 1cm kokoisia reikiä. Siten kori pysyy vielä hyvin kestävänä. Kori ei ole hajonnut tästä kohdasta yhtään. "Takaikkunaan" riittää tehdä kaksi tuulettimen (siirtotarran) kokoista reikää. Halkaisija on noin 4-5cm. Nämä kaksi reikää vaikuttivat eniten lentämiseen. Korin takahelmasta leikkasin viime kesänä puskurin keskeltä noin 1.5cm siivun pois, jotta ilma päässe ulos paremmin. Takalamppujen kohdalta tein myös ilman poistumista helpottavat reiät siten, että takavaloista näkyy vielä puolet pystysuunnassa.
Nämä rei'itykset koriin riittävät mainiosti Turun radalla pitkiin hyppyihin. Olikohan se noin seitsemän metrin hyppy? Voisin kuvitella, että etulasin poistamalla keula ei painu hypyn lopussa itsestään tarpeeksi alas. Olen myös jousen esikiristyksiä säätämällä saanut auton hyppäämään siten, että auto lentää joko vaakasuorassa tai keula hieman alempana. Nyttemmin kun kori alkaa hajoilla takakulmista, niin olen leikannut takalamput kokonaan pois. En ole sisällä huomannut mitään eroa hypyissä.
Ennen nelkulla ajamista ajoin pari vuotta Blitzillä ja tein siihen samat korinleikkaukset lukuunottamatta etulasin reikiä. Toimi hyvin. Voitte ehkä kokeilla?
Esikuva-autoissa on kai ikkunat poistettu kuskin turvallisuussyistä. Rapaa voi tietty tulla enemmän ohjaamoon, mutta suojalasit ehkä auttaa.
t. Kai