Tein uuden kiinnityspisteen kolmion ohjauslinkille että sai ohjaukseen edes pientä logiikkaa ja jousikuormat sekä servon liikeradat molempiin suuntiin identtiseksi. Ja perhana, nythän pyörällä pysyi jo vähän ajamaan
Pyörä on edelleen haastava ajettava, vähän kun pienellä helikopterilla yrittää laskeutua olkkarin pöydällä olevan juorulehden päälle. Ajaminen ei näytä olevan yhtä simppeliä kun auton kanssa ja tämä tuo omat haasteet pystyssä pysymiseen, ei ole helppoa ei. Vielä joutuu miettimään miten pyörästä saa ajettavan, nykyisellään ei ole mitään toivettakaan lähteä radalle, iso parkkipaikka on tarpeeksi haastava ajettava.
Nosram Pure 7.5T kone on just sopiva tehoiltaan, kulkee huippuja niin pirusti mutta lähtee kiihtymään nöyrästi eikä kone lämpene. Sen verran on kuitenkin löylyä että kiihdyttäessä saa keulan nousemaan skaalamaisesti hieman irti asfaltista, myös loivat kaarrokset menee hienosti mutta kun pitää pudottaa vauhti ja kääntyä jyrkemmin niin ongelmat alkaa.
Sen verran alkoi taas ketuttamaan että pyörä saa muutaman päivän levätä kassissa, pitää taas miettiä miten pyörästä saa ajettavan. Tai sitten mopo on kohta eBayssa myynnissä pilikkahinnalla, ei jaksa kauaa painia valmistajan töppöjen kanssa, varsinkaan kun en ole saanut heiltä yhtään vastausta kun olen sähköpostilla kysellyt mikä on pielessä kun pyörä ei kertakaikkiaan toimi. Helpommalla olisi päässyt kun olisin suosiolla tilanut Venomin, se on sentään tehtaalla tehty valmiiksi ja kuskin tehtävä on ajaminen, ei markkinoille lanseeratun prototyypin tuotekehittely. Persiistä koko pyörä sanon minä.