Tosiaan Hoken auto oli liian matala, joten siitä johtui hylkäys yhdessä alkuerässä. Finaaleissa kyllä oli hieman kolinaa siellä täällä, mutta ilman suurempia ongelmia ainakin itse sieltä selvisin lävitse. Tosin tuntui että joillain kuskeilla oli menohaluja hieman enemmän kuin sitä välillä kovin tärkeäksi muodostuvaa itsehillintää ja vaikka vauhtia olikin kovasti, niin ohituspaikan hakemiseen olisi ehkäpä voinut käyttää hieman enemmän aikaa väkinäisen runnomisen sijasta. Näin siis TSP A-finaalissa jossa Hokekin ajoi ja käsitykseni mukaan molemmat jäätiin kertaalleen saman jyrän alle. :mrgreen:
Kilpailu sujui varsin lepposasti ja tunnelma oli mukavan rento kuten aina ennenkin. Aikaa erien välissä oli mielestäni juuri sopivasti, että isompaakin remonttia olisi kerennyt tekemään mikäli sille olisi ollut tarvetta. Tulospalvelu oli suhteellisen ripeää ja tykit varikolla sekä radan tuntumassa palvelivat odotetusti. Perinteiset kisahodarit eivät jättäneet kylmiksi tänäkään vuonna, eli kanttiinin toiminta oli tapissaan.
Erityisesti tietysti lämmitti tiimin nelosvoitto TSP-luokassa. Vaikka lauantai oli ongelmia täynnä ja sunnuntainakin homma alkoi ihan väärällä jalalla, niin kuitenkin sitten 4 viimeisintä ratkasevaa lähtöä (viimeinen alkuerä + finaalit) menivät edes jotenkin siihen suuntaan mihin oli tarkoitus.
Tuomaroinnin suhteen oli mielestäni linja aika lepsu, rangaistuksia ei pahemmin mielestäni annettu vaikka mielestäni itse näin syitä niihin. Tietysti itse katsoo asiaa aina vähän eri näkökulmasta kun tuomarit, mutta jos pääsuoran päässä kaveri puskee täysiä perään kun itse on kääntämässä mutkaan ja sen seurauksena auto on sählyseinässä, niin mielestäni siinä ei kaikki ole ihan kohdillaan. Noh, näitähän sattuu. ;)
Majotus Myllynhengessä oli varsin unohtumaton kokemus. Tietysti eihän siellä muuta ollut tarkoitus tehdäkään kuin nukkua, mutta oikeasti lämmin sauna olisi ollut mukava. En olekaan ennen nähnyt Helon valmistamaa heti valmista turkkilaista kiuasta.. :lol:
Eli siis jälleen kerran summa summarum:
+++ TEK
++ Profiili
+ Xray T2
+ Kahvio
+ Aikataulu piti
+ Tulospalvelu
- 2 kärähtänyttä akkua ja yksi rikkoitunut vastari
- Yllä oleviin viitaten lauantain ongelmat