Iso ponnistus ja hyvät kisat! Kiitos kaikille riihimäkeläisille!
Onnea Juholle - aikamoinen suoritus pölähtää Suomen suurten metsien keskeltä keskelle kisaa ja voittaa se.
:D
+ radasta esiintyi erilaisia mielipiteitä, itse pidin sitä kivana ajaa
+ Timo hoiti tilannekuulutukset hyvin
+ useaan kertaan kerrottiin, että TJ ei ole junioriluokka, vaan juniori- ja avoin luokka yhdessä. Hyvä!
+ perinteiset varikko-, katsomo- ruokailu- ym jutut olivat loistavat
+ fiksut herrasmieskuskit, jotka antavat tietä nopeammilleen, ja jopa kaikille silloin jos oma tulosparannus on jo menetetty.
+ sujuva ja hyvin järjestetty katsastus ja pondereiden jako
+ Steenin ajo näytti alkuerissä aivan lyömättömältä. Hienoa seurata.
- veli venäläisten ajotavat. Juniorin paras erä ja johtoasema hiipui erän 4. minuutilla järjettömään päälleajoon suoralla. Siinä meni varmuudella yksi finaalierätaso, ehkä jopa kaksi.
Kaikki myös näkivät lähtöruutuun asettuneen paalupaikan haltijan päälleajon samanlaisen järjettömän kohkaamisen vuoksi.
Se vain on niin, että kaikki, joiden ajotaustaa ei tunneta, on sijoitettava viimeiseen alkuerään.
- lähtöjen viivästykset ajanotto-ohjelman vuoksi. No, tämä on vielä uuden järjestelmän sisäänajoa, ja se kestetään.
- pässinpäät, jotka eivät anna tietä edes kierroksella ohittaville.
- ratatuomarit eivät tainneet oikein loistaa läsnäolollaan. Oliko väärin sijoittaa heidät ajajakavereiden viereen seisomaan?