Absoluuttisesti oikeaa jännitettä ei varmaan edes yritetä mitata, pääasia on että kaikilla kisaan osallistujilla on tasapuolinen kohtelu.
Tämä ajattelu nimenomaan johtaa epätasapuoliseen kohteluun. Tässä sekoitetaan nyt kaksi asiaa, raja ja mittaustarkkuus. Absoluuttista oikeaa jännitettä ei pystytä kenttäoloissa edes mittamaan, kyse on aina likiarvosta.
Tuon Fluken mittaustarkkuus on +/- 0,04V tässä käyttötapauksessa. Tarkoittaa siis sitä, että mittari kun näyttää 8,4V volttia on todellinen jännite jotain 8,36V ja 8,44V väliltä.
Kuvitellaan, että Matin ja Pekan (keksityt nimet) akuissa on molemmissa todellisuudessa 8,4V jännite, toiselle mittari voi näyttää 8,36V ja toiselle 8,44V --> Pekka purkaa akkuaan tuhraan, epätasapuolinen kohtelu.
Yhteenvetona, ao. käytettävällä mittaustekniikalla 8,44V täyttää annetun rajan vaatimukset 4,2V kenno, jos virheen määrä huomioidaan oikein. Mittatarkkuutta voidaan parantaa käyttämällä useampaa mittaria ja laskemalla niiden antama keskiarvo.
Joku voisi vielä sanoa, että lillukanvarsia... ...mutta tässä vähän vielä perspektiiviä.
Stanuluokassa tuo jännitevaihtelu aiheuttaa tehossa noin 2 watin vaihtelun ja pro-stock luokassa puhutaan jo 10 watin vaihtelusta, tämä seikka huomioituna vaikka ensimmäiselle ajominuutille alkaa asian merkitys tuntua merkittävältä. Noin yleisesti ja karkeasti 3-5% tehoeroista (moottorien laatuvaihtelu huomioiden).
Todellinen pointti tässä on katsastus sähläyksen ja turhan spekuloinnin vähentäminen ja toiminnan kannalta järkevintä olisi ilmoittaa mittalaiteen kannalta oikea maksimijännite, joka on siis tässä tapauksessa 8,44V, koska sen yli menneet mittaukset ovat vasta varmasti ylittäneet sääntöjen 4,2V/kenno rajan. Tällöin kyse on varmasti jo vilpistä, jonka havaitseminen on katsastuksen pääsääntöinen tehtävä.