Päävalikko

M8 SM-SARJA 2025 - INFO

Aloittaja Max, 21.02.25 - klo: 15.55

Max

Luokkayhteyshenkilön tervehdys

Tämä tuleva kausi on kolmas vuosi kun toimin luokkayhteyshenkilönä. Viimekausi oli suhteellisen onnistunut ja saatiin ajettua läpi 5 erinomaista osakilpailua ja suomenmestarit kruunattua päätösosakilpailussa. Kahtena edellisenä kautena kuljettajamäärä on lisääntynyt maailman vallitsevista tilanteista huolimatta, joten näkisin sen onnistumisena. Tänä kautena pyritään viemään toimintaa seuraavalle tasolle ja nostamaan kisojen järjestelyjen toimintaa koordinoidusti.

Viime syksynä toin kuskeilta kerätyn palautteen kisajärjestäjille etäkokouksissa ja pohdimme sitä kautta yhdessä ratkaisuja tulevalle kaudelle. Kun eletään aikaa, jossa järjestäjistä ja aktiiveista on pulaa niin tavoitteeni on panostaa siihen, että kisojen järjestäminen on taloudellisesti kannattavaa sekä järjestäjille mieleistä, mikä voi tapahtua ainoastaan silloin kun saadaan yhtenäistettyä toimintaa ja poistettua ylimääräistä työtä, jolloin järjestäjät pääsevät keskittymään olennaiseen.

Koska ilman kilpailijoita ei ole kisojakaan, on tälle kaudelle erityisesti tavoitteena tehdä kisatapahtumista viihtyisämpiä. Parannetaan viihtyvyyttä varikolla, parannetaan järjestelyiden tasoa ja tehdään SM-sarjan kiertämisestä kiinnostavampaa radalla sekä radan ulkopuolella.

Max Mört



Sääntömuutokset vuodelle 2025

Suurimmilta osin säännöt ovat pysyneet ennallaan, mutta pieniä viilauksia toki löytyy. Merkittävimpiä eroja viimekauteen on M8E-luokassa akkujen HV lataamisen salliminen, finaalikokojen tiputtaminen 12 kuskista 10, perjantaiharjoitusten salliminen, aamun ensimmäisen harjoituksen muuttaminen ohjatuksi harjoitukseksi ja nostovelvoitteen kirjaaminen selkeämmin sääntöihin.

High Voltage -akkujen lataussääntö

EFRA AGM hyväksyi muutoksen, jossa sallittiin HV akkujen lataaminen 17.4V jännitteeseen. Ei ole siis mitään syytä miksi emme seuraisi samaa kun suurin osa akuista ovat jo HV akkuja. Teknologian kehittyessä säännötkin kehittyy.

Finaalikokojen tiputtaminen

Viime kesänä olimme tilanteessa, jossa etenkin M8 luokassa nostajien määrä ei riittänyt ja tasoerot A-finaalissa olivat liian suuria. M8-luokassa alkueristä menee suoraan finaaliin 8 kuljettajaa kuten aiemminkin, B-finaalista nousee 2 kuljettajaa ja Last Chance -finaalin kautta nousee 1 kuljettaja, jolloin lopullinen kuljettajamäärä A-finaalissa on 11.

M8E luokan puolella vastaavia ongelmia ei ollut yhtä usein, mutta esimerkiksi Vaasassa oli tilanne, jossa A-finaaliin jouduttiin ottamaan vain 10 autoa, jotta nostajat riittäisivät. Siksi nyt tälle kaudelle molemmissa luokissa ollaan menty 10 auton A-finaaleihin, jotta finaalijaot ovat selkeämpiä ja suoraviivaisempia.

Perjantaiharjoitukset

Tälle vuodelle tullaan kokeilemaan perjantaiharjoitusten sallimista. Perjantaina rata aukeaa klo 15 eteenpäin kaikille kilpailuun ilmoittautuneille kuljettajille. Ideana tässä olisi, että kun nykyisellään suuri osa kuljettajista saapuu kisapaikalle jo perjantaina, voisi perjantai illasta muodostua jo tapahtuma kisaan osallistuville, jossa kilpailijoiden välisellä yhteisöllisyydellä on tilaa kehittyä. Tulemme seuraamaan palautetta perjantai treenien osalta ja tekemään sen perusteella päätöksen kaudelle 2026, joka toivottavasti johtaa sitten ikuisen perjantaitreenidebatin loppumiseen.

Tässä tavoitteena on myös vähentää ylimääräistä matkustamista eri radoille kesän aikana edellisinä viikonloppuina. Suurimmalle osalle majoitus ja/tai matkustuskulut vievät suurimman osan kisabudjetista, jolloin mikäli kokeilu on onnistunut kilpailijoiden fiilis kisoissa kohonee ja kulut vähenee.


Kilpailut

Tälle kaudelle on palattu jälleen 4 osakilpailun sarjaan. Palaute kisamäärästä oli jakautunutta, jossa 2/3 vastanneista kannatti 5 kisaa tai enemmän, mutta osa ilmoitti 5 kisan olevan absoluuttisesti liikaa ja rajoittavan heidän osallistumistansa sarjaan. Lisäksi kun sarjassa oli 5 osakilpailua, vei tämä myös tilaa muiden luokkien SM-sarjoilta. Teimme siis järjestäjien kanssa päätöksen rajata SM-osakilpailut 4 kisaan ja jättämään kalenteriin tietoisesti tilaa SM-sarjan ulkoisille harjoituskilpailuille.

Ideaalisti meillä aukeaa kausi harjoituskilpailulla ja kesän aikana muutamassa kerhossa pidettäisiin harjoituskilpailuja, jotka eivät kuulu mihinkään sarjaan. Toivon, että kerhot lähtisivät tähän mukaan, sillä tavoite on, että harjoituskilpailujen ja SM-osakilpailujen pitäjät vaihtelisivat vuorovuosittain. Tällöin saamme paljon kisoja, mikä hyödyttää niitä kellä on intoa kisata, mutta samalla kohtuullisen mittaisen SM-sarjan.

Kilpailukalenteri:
  • 14.6. Nokia (Pirkanmaan RC-Autoilijat)
  • 12.7. Vaasa (Vaasan Urheiluautoilijat)
  • 16.8. Salo (Salon Urheiluautoilijat)
  • 6.9. Helsinki (Fullspeed RC)


Sarjasäännöt

M8 SM
https://www.autourheilu.fi/site/assets/files/34221/saannot_m8_2025.pdf

M8E SM
https://www.autourheilu.fi/site/assets/files/34221/saannot_m8e_2025.pdf


Kuljettajanumerot M8 SM

1.   Joona Haatanen
2.   Max Mört
3.   Pekko Iivonen
4.   Kasper Haahti
5.   Tomi Salonen
6.   Arttu Syrjänen
7.   Kristian Ullakko
8.   Lauri Ruotsalainen
9.   Niko Saarinen
10.   Ilari Langenoja
11.   Heikki Valtonen
12.   Tom Thusberg
13.   Juha Sallmen
14.   Jarno Kokkonen
15.   Jukka Kankaanpää
16.   Janne Luotonen
17.   Jani Mäkinen
18.   Mikko Maula
19.   Jamiel Gabrielsson
20.   Hannes Kainulainen
21.   Jethro Lehtojärvi
22.   Jussi Virta
23.   Paul Baddock
24.   David Bendecon
25.   Janne Maula
26.   Jesse Ahlmark
27.   Tapio Hanhilammi
28.   Joonas Kekkonen
29.   Timo Kääpä
30.   Mika Rinne
31.   Janek Pähn


Kuljettajanumerot M8E SM

1.   Kristian Ullakko
2.   Max Mört
3.   Oiva Metsola
4.   Joonas Kekkonen
5.   Tomi Mairue
6.   Jarno Siltanen
7.   Teppo Kauppinen
8.   Mika Kaitamo
9.   Ilmari Ullakko
10.   Oliver Kuuse
11.   Jani Hovi
12.   Janne Koivisto
13.   Kai Jämsä
14.   Leevi Martikainen
15.   Kalle Järvinen
16.   Jimi Lehmus
17.   Matias Jäntti
18.   Tomi Pohjamo
19.   Teemu Saarelainen
20.   Juho Koskivuo
21.   Lauri Uotila
22.   Tomi Laaksonen
23.   Oskari Mäki
26.   Ari-Pekka Kyykkä
24.   Emil Haahti
25.   Vesa Joutsa
27.   Teo Kauppinen
28.   Ville Hyppönen
29.   Titus Lehtojärvi
30.   Ari Heinonen
31.   Hermanni Pöhö
32.   Tommi Tirroniemi
33.   Martti Honkasalo
34.   Janne Kiiski
35.   Esa Myllymaa
36.   Martin Ekholm
37.   Kjell Ekström
38.   Vili Hakala
39.   Eemeli Suomalainen
40.   Antti Nurmikumpu
41.   Vesa Sarja
42.   Sami Haapasaari
43.   Jarmo Halme
44.   Jukka Kankaanpää
45.   Miska Petäjämaa
46.   Kirka Salonen
47.   Marko Tetri
48.   Heikki Valtonen
49.   Nico Väyrynen
50.   Emil Ylösmäki
51.   Erkko Ylösmäki
52.   Sami Takkinen
53.   Nooa Laukka
54.   Hannes Kainulainen
55.   Toni Montonen
56.   Rami Korpela
57.   Marko Laitinen

Max

M8 SM-SARJA | SM I, Nokia

Nokia on ollut osa M8 SM kalenteria jo parin vuoden ajan ja rataa on vuosi vuodelta uudistettu. Pirkanmaan RC autoilijat on historiansa aikana järjestänyt useina vuosina M8 SM kisoja ja kerholla on pitkät perinteen juurikin M8 luokan osalta. Tälle kaudelle rataa on taas hieman uudistettu, joka luonnollisesti tarjoaa kuljettajille uusia haasteita.

Ilmoittautuminen sulkeutuu HUOMENNA 1.6. klo 22:00!

Kilpailukutsu:
https://rc10.fi/index.php?topic=113969.0

Renkaiden palautekysely kaudella 2025

Kuten aikaisempina kausina on tapana ollut, kerätään palautetta sekä ykstyyppirenkaista, että kisajärjestelyistä. Tavoitteena on ymmärtää harrastajien näkökulmaa paremmin eri kanteilta ja sitä kautta parantamaan harrastamisen laatua ihan kaikille.

Renkaiden palautekysely 2025:
https://forms.gle/tkbCCWeEYQanShaN7

Max

M8 SM-SARJA | SM I, Nokia

Kausi päästiin tosiaan jo pari viikkoa sitten aloittamaan Nokialla ja oikein onnistuneet karkelot olivatkin. Uutena asiana kisoissa oli nyt muun muassa perjantai treenit, jotka saivat paljon hyvää palautetta. Muutenkin pienet sääntöihin tehdyt viilaukset vaikuttivat ihan onnistuneilta. Hieman itseänikin huolettaa M8-luokan vähäinen osallistujamäärä, mikä toivottavasti saataisiin kääntymään parempaan suuntaan kauden mittaan.

Akkujänniteasioista

M8E-luokan aamun akkujännitesäädöstä pahoittelen. Ajatus jännitteen rajoittamisesta perustui siihen, että EFRA perui päätöksen akkujännitteen nostamisesta. Alkuperäinen sääntökirjaus sen nostamisesta Suomessa perustui EFRA:n alkuperäiseen päätökseen nostaa jännitettä, joten se olisi ollut johdonmukaista myös tällöin perua muutos Suomessa.

Ongelmana toki tässä oli se, että se päätös tuli aivan liian myöhään ja jännitteen rajaaminen 4.20V/kenno on myös omasta mielestäni hölmöä kun akut kestävät 4.35V/kenno jännitettä kuten muutamat kilpailijat minulle myös kertoivat. Jälkikäteen ajateltuna kaikki toki nyt meni kuten pitikin eli Nokialla ajettiin HV-jännitteellä ja näin tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa EFRA:n muutoksista huolimatta.

Kuskien jako finaaleihin

Hieman keskustelua ja palautetta nosti myös esiin se, että C-finaalissa ajettiin 14 kuljettajalla. Tämä sääntö on ollut olemassa jo viimekaudella ja sitä edellisellä eli kyse ei ole mistään uudesta muutoksesta. Syy siihen miksi alin finaali joudutaan joissain tilanteissa ajamaan 14 kuljettajalla johtuu kahdesta asiasta:
  • A-Finaalissa tulisi olla jokaisessa kisassa sama määrä kuljettajia, joka on nyt rajattu 10 kuljettajaan
  • Nostajien määrä radalla on minimissään 7, jotta nostajat pystyvät oikeasti kattamaan koko radan alueen

Jos kuljettajia on esim 24 tai 34, tulee ylempiin finaaleihin 10 kuljettajaa ja alemmissa finaaleissa on vaihtoehtona ajaa joko 14 kuljettajalla tai liian pienellä määrällä nostajia, joista näistä ensimmäinen on todettu vuosien varrella yleensä paremmaksi vaihtoehdoksi. Yksi vaihtoehto toki on se, että A-Finaalia alemmat finaalit tasattaisiin jokaisessa kisassa jonkun laskukaavan mukaan siten, että jokaiseen finaaliin tulee yhtä monta, mutta vähintään 7 kuljettajaa. Tällain on joissain kisoissa joskus toimittu, mutta se käytännössä johtaa siihen, että top 10 ulkopuolella finaalijako vaihtuisi jokaisessa kisassa.
 
Jos siis tällainen laskentakaava koetaan paremmaksi kaava olisi muotoa:
  • (kilpailijamäärä - 10) / 7 = finaalimäärä (pyöristetään alas)
  • (kilpailijamäärä - 10) / finaalimäärä = kuljettajia per finaali (jakojäännökset ylempiin finaaleihin)

Vaikka tämä laskentakaava otettaisiin käyttöön se käytännössä tarkottaisi ainoastaan sitä, että 23 kuljettajalla B-finaalissa olisi silti 13 kuljettajaa. Koska tämän kaavan käyttö on sekavaa ja työlästä, on sääntöihin tehty hyvin selkeä taulukko, jonka mukaan on menty kahden edellisen vuoden ajan.

Joskus ennen vanhaan on myös tehty niin, että kilpailunjohto katsoo päivän aikana kuljettajamäärää ja tekee itse omat päätöksensä finaalijaosta jokaisessa kisassa oman tyylinsä mukaan.

Palautetta

Jaoin kisoissa porukalle lappusia, joissa oli QR-koodi palautekyselyyn, mutta selkeästi tämä ei ihan hirveän tehokas tapa ole tavoittaa maksimimäärää kuljettajia. Toivoisin siis, että mahdollisimman moni laittaisi palautetta alla olevan lomakkeen kautta Nokian kisoista.

Nokian palautekysely:
https://forms.gle/eJgZctCFPcbi473E7

Renkaiden palautekysely kaudella 2025

Nokialla ei renkaiden kuluman kanssa ole aikaisemminkaan ongelmia ollut, mutta ainakin itselleni näitä liimauksista irtoamistapauksia ei tullut yhtään esiin, joten se jotain positiivista kerrottavaa verrattuna aikaisempiin kisoihin. Palautetta saa ja kannattaa siltikin antaa, koska sillon voidaan asioita vielä parantaa jos parannettavaa löytyy.

Renkaiden palautekysely:
https://forms.gle/2k4mrvQLJoVpC8Mk6

Max

M8 SM-SARJA | SM II, Vaasa

Kauden toinen osakilpailu on nyt takanapäin ja kerään taas palautetta kuljettajilta. Sähköluokassa taisi kaikki mennä ongelmitta. Polttomoottoriluokassa hieman keskustelua nostatti tasoerot finaalissa. Kyselylomakkeeseen kannattaa myös kirjallisessa osuudessa antaa omaa mielipidettä siihen miten M8-luokkaa saataisiin uuteen nouseeseen.

Vaasan palautekysely:
https://forms.gle/tgxkrYgfeCjckrAR6

Renkaiden palautekysely kaudella 2025

Vaasassa ei renkaiden kuluman kanssa ole aikaisemminkaan ongelmia ollut. Palautetta saa ja kannattaa siltikin antaa, koska sillon voidaan asioita vielä parantaa jos parannettavaa löytyy.

Renkaiden palautekysely:
https://forms.gle/2k4mrvQLJoVpC8Mk6

Max

M8 SM-SARJA | SM III, Salo

Kauden kolmas osakilpailu on nyt takanapäin ja kerään taas palautetta kuljettajilta. Sade valitettavasti pilasi nämä karkelot eikä tässä Suomen nykyilmastossa sille mitään voi. Toivoisin tähän kyselyyn etenkin palautetta kuitenkin järjestäjän toiminnasta ja kisapuitteista sekä tuosta M8-luokan formaattimuutoksesta.

Salon palautekysely:
https://forms.gle/gQadg4KVigJJ93py8

Renkaiden palautekysely kaudella 2025

Tällä renkaalla nyt jatketaan vielä seuraavat pari vuotta. Palautetta saa ja kannattaa siltikin antaa, koska sillon voidaan asioita vielä parantaa jos parannettavaa löytyy.

Renkaiden palautekysely:
https://forms.gle/2k4mrvQLJoVpC8Mk6

Max

M8 SM-SARJA | SM IV, Helsinki

Kauden viimeinen osakilpailu on nyt takanapäin ja kerään taas palautetta kuljettajilta. Päästiin kokeilemaan formaattimuutosta M8-luokassa ja ajamaan oikein kauniissa syyskelissä sitä paljon puhuttua "oikeaa offroadia". Palautetta on suotavaa ja jopa toivottua antaa!

Helsingin palautekysely:
https://forms.gle/y9Kyckf9dx7sn6686

Renkaiden palautekysely kaudella 2025

Tällä renkaalla nyt jatketaan vielä seuraavat pari vuotta. Palautetta saa ja kannattaa siltikin antaa, koska sillon voidaan asioita vielä parantaa jos parannettavaa löytyy.

Renkaiden palautekysely:
https://forms.gle/2k4mrvQLJoVpC8Mk6

Max

M8 SM-SARJA 2025

Sarja ollaan saatu jälleen päätökseen ja suomenmestarit kruunattu, onnea Oiva Metsola ja Pekko Iivonen!

Kuskimäärä totuttuun tapaan nousi M8E-luokan puolella, mutta ensimmäistä kertaa nyt M8-luokassa kuljettajamäärä tippui surullisen alhaiseksi. Pisteitä keräsi M8E luokassa 43 kuljettajaa ja M8 luokassa 18 kuljettajaa (41 ja 26 vuonna 2024). Kilpailijoiden kokonaismäärä on kisakohtaisesti pysynyt vastaavana tai jopa parempana kuin kaudella 2024, mutta M8-luokan kuskeja on siirtynyt M8E-luokkaan tai lopettanut kokonaan.

Sarjapisteitä keränneiden kilpailijoiden kokonaismäärä on siis 61, mikä on noin 25 kuljettajaa vähemmän kuin mitä Suomessa ollaan parhaimmillaan nähty ja 6 kuljettajaa vähemmän kuin edellisellä kaudella. Positiivinen puoli näissäkin luvuissa kuitenkin on se, että suurempi osa kiertää useamman kisan sarjasta, joka selittää miksi kisakohtaiset ilmottautumiset ovat olleet tällä kaudella korkeammat.

M8 SM 2025 | Sarjapisteet

Iivonen oli tällä kaudella suveneeri ykkönen ja otti voiton heti kauden avauksessa Nokialla. Yli kierroksen perässä, Tomi Salonen tuli maaliin toisena ennen Ilari Langenojaa.

Vaasassa Kristian Ullakko oli alkuerien nopein ja lähti finaaliin paalupaikalta. Iivonen näytti kuitenkin taas vauhtinsa ja otti kärkipaikan haltuun ja vei voiton jälleen yli kierroksen turvin toiseksi tulleeseen Ullakkoon Salosen tyytyessä kolmossijaan.

Saloon lähdettäessä Iivonen näytti ylivoimaiselta mestarisuosikilta ja käytännössä ainoastaan Salonen ja Ullakko pystyivät enää mestaruudesta haastamaan. Salon kisa jouduttiin keskeyttämään sateen takia jo toisen alkuerän jälkeen ja Tomi Salonen otti kauden ensimmäisen voittonsa Kristian Ullakon tullessa toiseksi. Iivonen jäi siis ainutta kertaa tällä kaudella ilman voittoa ollen kolmas.

Päätösosakilpailuun mentäessä ainoastaan Iivosella ja Salosella oli mahdollisuus mestaruuteen Ullakon jo varmistaessa kolmossijan. Pekko oli kuitenkin alkuerien nopein ja vei voiton jälleen yli kierroksen erolla ollen suvereeni voittaja jälleen kerran. Tomi Salonen ajoi toiseksi ennen Max Mörtiä ja näin varmisti toisen sijan SM-sarjassa

Kauden 2025 top 3 M8-luokassa siis Pekko Iivonen, Tomi Salonen & Kristian Ullakko!

Sijoitus    Nimi    Seura    Pisteet 3/4
1    Pekko Iivonen    KyPak    300
2    Tomi Salonen    TUA    280
3    Kristian Ullakko    VUA    256
4    Max Mört    Fullspeed RC    234
5    Niko Saarinen    HyUA    216
6    Lauri Ruotsalainen    Fullspeed RC    214
7    Juha Sallmen    Fullspeed RC    201
8    Janne Luotonen    TUA    189
9    Jarno Kokkonen    PRCA    183
10    Jussi Virta    Fullspeed RC    180
11    Timo Kääpä    PRCA    168
12    Tapio Hanhilammi    PRCA    158
13    Ilari Langenoja    PRCA    134
14    Janne Maula    RSRCA    132
15    Joonas Kekkonen    Fullspeed RC    100
16    Mika Rinne    Fullspeed RC    63
17    Jani Mäkinen    VUA    60
18    Hannes Kainulainen    Fullspeed RC    52


M8E SM 2025 | Sarjapisteet

Metsola aloitti kolmannen kautensa M8E-luokassa ottaen uransa ensimmäisen SM-osakilpailuvoiton Nokialla näytöstyyliin. Viimekauden mestari, Kristian Ullakko joutui Nokialla tyytymään kolmossijaan Lauri Uotilan viedessä kakkossijan, ja lähti jahtaamaan sarjajohtoa kotikisaansa Vaasaan.

Vaasassa Oiva pystyi laittamaan vielä alkuerissä Kristianille kampoihin ja ottikin paalupaikan finaaleihin. Ullakko kuitenkin pystyi nappaamaan kärkipaikan Oivalta heti lähdössä ja nappasi voiton kotikisassaan jo toista vuotta putkeen. Teppo Kauppinen nousi myös ekaa kertaa podiumille tällä kaudella ottaen kolmossijan. Saloon lähdettiin siis vielä Oivan johtaessa sarjaa, mutta nyt ainoastaan muutaman pisteen turvin ja SM-tittelistä kamppailu oli jotakuinkin jo varmistunut näiden kahden nuoren väliseksi.

Salossa epävakaa sää loi haasteita kuljettajille. Lopulta kisa jouduttiin keskeyttämään 2 ajetun alkuerän jälkeen, joka tarkoitti sitä, että Ullakko ottaisi jo kauden toisen voittonsa Metsolan jäädessä niukasti toiseksi. Paikallisen Toni Montosen ottaessa kolmossijan, oli sarjan pronssimitali vielä täysin auki päätöskisaan siirryttäessä. Sarjan ratkaisu jäisi Metsolan ja Ullakon väliseksi kamppailuksi.

Päätösosakilpailu ajettiin Helsingissä, Metsolan kotiradalla ja siksi, vaikka Ullakko lähtikin tänä vuonna päätösosakilpailuun sarjan johdosta, oli nyt Metsolalla erittäin suotuisat olosuhteet varmistaa itselleen uransa ensimmäinen mestaruus.

Alkuerissä Ullakko pystyi ottamaan paalupaikan niukasti Oivan nenän edestä. Ensimmäisessä finaalissa Ullakko teki virheen heti ensimmäisellä kierroksella ja Oiva pääsi tekemään ohituksen ja nousi kärkeen. Ullakko sortui virheisiin, joka nosti Kauppisen toiseksi, joka piti painetta yllä, mutta Metsola pysyi vahvana ja vei finaalin voiton. Toisessa finaalissa sama kaava toistui ja Metsola ajoi virheittä maaliin ottaen kilpailun voiton ja siten myös varmisti suomenmestaruuden! Kauppinen oli lopulta kilpailun toinen, mikä varmisti kolmannen sijan sarjassa.

Kauden 2025 top 3 M8E-luokassa siis Oiva Metsola, Kristian Ullakko ja Teppo Kauppinen!

Sijoitus    Nimi    Seura    Pisteet 3/4
1    Oiva Metsola    Fullspeed RC    290
2    Kristian Ullakko    VUA    282
3    Teppo Kauppinen    Fullspeed RC    248
4    Leevi Martikainen    RiiUA    221
5    Lauri Uotila    AAU    219
6    Joonas Kekkonen    Fullspeed RC    211
7    Tomi Mairue    HyUA    207
8    Jani Hovi    HyUA    192
9    Jimi Lehmus    PRCA    180
10    Heikki Valtonen    PRCA    170
11    Mika Kaitamo    PRCA    163
12    Oskari Mäki    VUA    159
13    Kai Jämsä    TUA    157
14    Juho Koskivuo    Fullspeed RC    147
15    Ilmari Ullakko    VUA    142
16    Emil Ylösmäki    KyPak    134
17    Janne Koivisto    RiiUA    134
18    Jarmo Halme    PRCA    111
19    Tomi Laaksonen    HyUA    110
20    Hermanni Pöhö    KotkaUA    108
21    Tomi Pohjamo    PRCA    108
22    Antti Nurmikumpu    KotkaUA    102
23    Marko Tetri    PRCA    100
24    Sami Takkinen    LahUA    98
25    Teo Kauppinen    Fullspeed RC    92
26    Toni Montonen    SaloUA    82
27    Miska Petäjämaa    Fullspeed RC    81
28    Sami Haapasaari    RSRCA    80
29    Hannes Kainulainen    Fullspeed RC    68
30    Jukka Kankaanpää    ÄkpaRC    68
31    Janne Kiiski    Fullspeed RC    63
32    Ari-Pekka Kyykkä    EPUA    52
33    Jarno Siltanen    ÄkpaRC    50
34    Nico Väyrynen    AAU    48
35    Tommi Tirroniemi    OSPA    48
36    Marko Laitinen    HyUA    46
37    Martin Ekholm    VUA    46
38    Vesa Sarja    HyUA    42
39    Nooa Laukka    KvanUA    26
40    Erkko Ylösmäki    KyPak    22
41    Rami Korpela    HyUA    21
42    Martti Honkasalo    VihUA    21
43    Vesa Joutsa    Fullspeed RC    19


Max

M8 SM-Sarja 2025 | Sarjakysely

Kausi on saatu päätökseen ja kyselyitä on kerätty erillisesti jokaisesta kisasta, jonka perusteella tehdään järjestäjien kanssa parannuksia ensikaudeksi. Sarjan kokonaisluonne on kuitenkin asia jota tulee ratkoa erillään, sillä kisan järjestäjät eivät aina pysty yksin tähän vaikuttamaan. Jos et siis spesifeihin kisakyselyihin kerennyt/jaksanut vastata vastaa ainakin tähän kyselyyn.

Ja jos olet koulukuntaa, joka uskoo siihen ettei nämä kyselyt mihinkään vaikuta niin ainakin seuraavat muutokset ollaan tehty käytännössä suoraan näiden meikäläisen kyselyjen perusteella:
  • Palattu pidempiin lämmittelyaikoihin M8E-luokassa
  • Siirrytty HV-jännitteeseen M8E-luokassa
  • Siirrytty takaisin 4 osakilpailuun
  • Pidennetty M8 A-Finaalin Shakedownia
  • Lisätty M8-luokkaan Last Chance -finaali
  • Tehty lukemattomia parannuksia kilpailuaikatauluun

Käyn nämä kyselyt aina ajatuksella läpi ja esittelen niiden tulokset järjestävälle kerholle. Vastaajia on noin 20%-50% kisoissa käyneistä, jolloin varmasti osan mielipiteet jäävät hieman taka-alalle. Nämä kuitenkin on konkreettisin asia radalla korvien höröllä pitämisen lisäksi, minkä perusteella kisoja kehitetään niin toivon mahdollisimman hyvää otantaa näihin ja kiitos teille kaikille, jotka jaksatte näihin vastata!

Sarjakysely 2025:
https://forms.gle/kAD5QPt3jmncZbqU7

Kausi 2025 Luokkayhteyshenkilön näkökulmasta

Kokonaisuudeltaan kausi oli hyvä ja kuljettajamäärä oli M8E puolella erittäin positiivinen. Haasteellinen tilanne toki on valloillaan M8-luokan puolella ja ratkaisuja siihen pyritään parhaimman mukaan löytämään. Oma näkemys kuitenkin on se, että syyt M8-kuskien puutteelle on pääosin puute mekaanikoista sekä maassa vallitseva taloudellinen tilanne. Voivottelut tästä ei kuitenkaan auta vaan pitää pystyä tekemään harrastamisesta saavutettavampaa ja houkuttelevampaa tästä huolimatta.

Edelleen järjestäjillä vaikeudet vapaaehtoisten löytämisessä ovat olemassa ja niiden ratkaisu vaatii vielä lisää pohdintaa. Ajanottaja on monelle kerholle muodostunut ongelmaksi ja tätä koskien lajiryhmä on jo alkanut tekemään työtä. Muita järjestelyn apukäsiä kuitenkin tarvitaan ja olen omilla toimillani ainakin pyrkinyt tekemään katsastajan työstä mahdollisimman yksinkertaista, jotta sen pystyy yksikin ihminen suorittamaan. Tulemme jälleen syksyn yli keskustelemaan järjestäjien kanssa viimevuoden tapaan ja keksimään parannuksia tulevalle kaudelle.

Omasta näkökulmasta kisojen järjestelyjen taso on parantunut joka kaudella mitä itse olen ollut luokkayhteyshenkilönä ja se luonnollisesti luo uskoa tulevaan.