Jos oireilu alkoi yhtäkkiä, niin se viittaisi että vikaa on jossain muualla. Väljä kone alkaa oireilemaan pidemällä aikavälillä, säädöt vaeltaa ja tulee sammumisia. Ensimmäisenä kannattaa tarkastaa tankki, paine ja fuililetkut ettei ole vuotoja jne.
Mulla oireilu alkoi yhtäkkiä ja koneen säädöt muuttuivat radikaalisti tein kaikki ylläolevat kokeilut ja vaihdoin jopa tankin.
Lopulta paloi hihat kun ei ajamisesta tullut mitään otin koneen auki.
Putki ja mäntä näyttivät olevan ihan ok, mutta kiertokanki oli ottanut hittiä alalenkkiin, se oli hiertynyt vetokäynnistintä vasten ja oli kulunut p*skaksi.
Pistin jossain vaiheessa merkille, että koneessa oli aika hurja päittäisvälys syytä en tiedä ilmeisesti se sitten rikkoi koneen.
No otin varamotista kampiakselin kiertokangen, sekä vetokäynnistimen välystä ei enää ollut.
Sitten pikkasen OT
Päätin vaihtaa myös sylinteriputken ja männän.
Uutta putkea asetellessani huomasin, että kanavat ovat aivan terveestä vanhana mopo virittäjänä en voinut vastustaa kiusausta ja pistin mini drillin laulamaan, varoin kuitenkin visusti ettei terä osu aivan sisäreunoihin että sylinteriputken pinnoitus vaurioidu.
Nyt on viisi tankillista mennyt ja kone laulaa kuin kello huomenna kiristellään taas pikkasen neulaa.