Hei
Opiksi kuluvan kauden arvokisaosallistujien suhteen on päätetty, että muutetaan tapaa hakea näitä paikkoja. Ensinnäkin selvitetään jo ennen myöhäissyksyn Efra palavereita halukkuus lähteä arvokisoihin ja toiseksi nyt tehtävä ilmoittautuminen on
maksullisesti sitova. Näin toimien voidaan hakea neuvottelutaktisesti oikea määrä kisapaikkoja sekä emme maksa tyhjistä paikoista.
Haluan, että ne M8 kilpailijat, jotka haluatte alla mainituissa kisoissa ajaa, ilmoittuisivat minulle 18.10.2009 mennessä. Osoite on tuukka.lintula(miau)kolumbus.fi
- B-EM kisat kesäkuun alussa Espanjassa "Circuito de Terradillos(Terradillos Track)Valladolid
www.atvracing.net"
- A-EM kisat heinäkuun alussa Portugalissa "Maçaínhas Track - Guarda"
- MM kilpailut Thaimaassa Bangkokissa
Tähän hätään ei ollut parempia tietoja/ linkkejä antaa, mutta parannetaan tätä topicia kun ne löytyvät.
Arvokisapaikat, jotka saadaan, myönnetään samoin perustein kuin aiemminkin. Nyt ilmoitettu halukkuus ei siis takaa vielä paikkaa, mutta parantaa toki mahdollisuuksia. Mikäli saa paikan, mutta ei lähdekäään kilpailuun mutta löytyy uusi suomalainen lähtijä, niin silloin luonnollisesti ilmoittautumismaksu kuuluu sille lähtijälle.