Kiitoksia palautteesta, lisää myös muilta aktiivisilta kaivataan suuremman otannan saamiseksi!
Habaku oikeilla ja hyvillä ideoilla että tehdään ajovuoro järjestelmä missä saman luokan autot ajaa keskenään ja suurin piirtein saman tason kuskit. Poijaan kanssa pyritty ajaan hiljaisemmalla jaksolla jo nyt.
Kun saadaan luokat selville niin teemme jakoa ryhmiin esim. 18 turisti ajaa akullisen jonka jälkeen 18 crossi seuraa ja sitten vaikka mini kuskit. Oisko noin vaikka alkuun? Jos jossain luokassa vähän niin sopimalla keskenään että ketkä "mahtuu" yhtä aikaa niin sitten ajavat vaan, jos sovittu niin.
Nyt on ajettu aika sekalaisella kokoonpanolla mutta isommilta murheilta on onneksi vältytty.
Laittakaas toiveita sen avoimien ovien päivän suhteen.
Mielestäni olen älyttömästi tehnyt duunia monen asian eteen vaikka se ei näy missään. Esimerkkinä on tila kysymykset joita haetaan koko ajan lisää/uusia ja myös ulkorata asiat on mielessä vaikka itsellä ei kalustoa olekkaan. On myös "yritetty" tehdä markkinointia lajin eteen, lähinnä tunnettavuuden ja harrastajien rekrytoinnin suhteen. Myös moni muu on tehnyt pyyteetöntä työtä asian eteen ja HYVÄ niin, kiitos! Jatketaan samalla tyylillä!
Selvittelen ensi viikolla sen "putkieristeen" hintaa ja koko vaihtoehtoja. Ongelman saattaa aiheuttaa "rimojen" liitokset. Niistä pitää varmaan poistaa pykälät. uskon että ne pysyy kyllä "eristeen" sisällä jos saumat erikohdilla ja nidottu eriste rimaan kiinni. Toivottavasti saisimme sitä letkua.
Yritän myös käydä lisää tietä avaavia sponsori neuvotteluja ja etsiä sopivaa "markettia" jossa voisimme esitellä toimintaamme "suurelle" yleisölle, kiinnostuneet kalustoin esittelijät vois ilm. vaikka mulle, kiitos!

:mrgreen: :lol:€€€€€€€€
Tossa edellä yritän kertoa kuvan/hymiön voimalla lajin koko kirjoa.
Vielä kerran kiitos kaikille aktiivisuudesta lajia kohtaan!
Makke
Lisään ton linkin vielä:
http://rc10.fi/index.php?topic=35315.0IHAN VAAN MUISTUTUS JA TIETO MIELESSÄ LIPOISTA