Olen itsekin joskus miettinyt oman radan tekoa (ehkei sentään yhtä näyttävää kun sulla
), ja kirjoittanut ylös jotain muistiinpanoja:
- ohjaamisen kannalta vaikeat paikat ovat hauskempia kun vain kaasunkäytöltä vaikeat paikat
- esim. ulospäin kallistettu kaarre on hauska este
- pitkän suoran keskellä oleva hyndä, johon nopeus täytyy säätää tarkkaan on tylsä
- ei esteitä, joissa epäonnistuminen aiheuttaa suuren tappion (jopa rikkoontumisriskin), vaan esteitä, joissa onnistuminen antaa pienen edun
- riski ja etu täytyy tietty olla tasapainossa, ja tämän aikaansaaminen on varmasti vaikeaa
- esim tuplahyppyrin välin täyttäminen (vaikka osittain) tasoittaa ajolinjojen eroja, mutta ei muuta tuplahyppyä sen helpommaksi
- pääsuoran vauhdit alas mutkalla/mutkilla ennen hyppyreitä
- ei hyppyreitä, joista nopein tapa ajaa on hyppy tasaiselle tai vastamäkeen
- ei hyppyreitä, jotka heittävät korkealle. Tämä nostaa vain suotta rikkoontumisriskiä.
- mutkasarjat, joissa vauhti säilyy kohtalaisena (ei kuitenkaan liian kovana) ovat hauskoja
- hyvin monen radan muoto on pelkkää suora-mutka-suora-mutka -toistoa
- usean apexin mutkat ovat hauskempia kuin yhden apexin mutkat
- yhtäaikaiseen kilpailuun loistavia esteitä ovat sellaiset, joissa on useita yhtä nopeita tapoja saman kohdan ajamiseen.
- en itse tykkää hyndistä, jotka eivät ole radan suuntaisia (mutta ne kyllä pitävät kuskin hereillä)
- en oikein tykkää "tippuvista" esteistä (esim. portaat alaspäin)
- niin tylsää kun se onkin, niin radan vaikeus nostaa esiin ajajien taitoeroja, eli kääntäen helpommalla radalla tulee tiukempia kisoja
Vinkkejä hyndien profiileihin (taitaa olla alunperin motocrossiin)
http://www.smlsupercross.fi/blog/wp-content/uploads/2011/11/hyppyrimallit-2012.pdf