Onhan tuo viive tyypillistä hyvinkin monissa kameroissa... Joissan hieman lyhyempi ja joissain pidempi...
Eli kun nappia painaa niin kamera ensin tarkentaa kohteeseen ja vasta tämän jälkeen laukaisee.
Kuten luppa edellä sanoi niin mikäli otat radalla liikkuvasta autosta kuvaa niin tosiaan tähtää siihen kohtaan mistä haluat ottaa kuvan (esim hyppyrin nokka) paina nappi puoleen väliin (huomaat kun kamera piippaa tai joitain) pidä kamera paikallaan ja kun auto osuu kohdalle, paina nappi kokonaan pohjaan... Hoplaa...
Sanoisin, että tämä ohje pätee kun ollaan ulkona aurinkoisella ilmalla. Mielestäni kannattaa toimia yllä kuvatulla tavalla sillä erotuksella, että seuraa kameralla kuvattavaa kohdetta ja laukaisee kameran, kun kohde, esimerkiksi rc-auto, on siinä hyppyrin nokalla sen sijaan, että odottaisi auton ilmaantumista etsimeen tai näyttöön kamera kuvauspisteeseen suunnattuna. Ensinnäkin, monissa pokkareissa on tarkennuksen jälkeenkin jonkin verran laukaisuviivettä ja helposti käy niin, että se kuvattava kohde ehtii mennä ohi. Tosin tutulla kameralla ennen pitkää oppii kyllä viiveen keston. Varsinainen syy on kuitenkin se, että valo ei monestikaan riitä pysäyttämään kohteen liikettä, jolloin se esimerkkiauto kärsii enemmän tai vähemmän liike-epäterävyydestä. Salamakaan ei huomattavasti auta, suljinaika on sitä käytettäessä tyypillisesti 1/60 sekuntia tai enemmänkin ja se ei kovin vauhdikasta kohdetta siltä etäisyydeltä pysäytä, jolla pokkarin tai järkkärinkään vakiosalaman välähdys riittää valaisemaan.
Toinen, mielestäni hyvä syy on se, että jos valoa olisikin niin paljon, että kohteen liike pysähtyy, tulee kuvista jämähtäneitä. Kuvassa näkyy hyppyrin edessä ilmassa paikallaan kelluva auto eikä vauhdista ole tietokaan. Tämä tosin on enemmänkin makuasia ja toisinaan tarvitseekin syystä tai toisesta pysäyttää liike.
Oma kamerani on Nikonin D70 18-70-vakio-objektiivilla. Lisäksi on tullut hommatuksi edullisen pään telezoomi, Sigman 70-300/4.5-5.6 ja valovoimainen prime Sigman 30/1.4. Aiempi kamerani oli Olympuksen C-3040Z, jonka varastamisen jälkeen hankin tuon Nikonin kolmisen vuotta sitten.
Ottamiani kuvia vuosien varrelta
täältä.