Tuli perjantaina haettua oma Ve8 ja viikonloppuna sain väkerrettyä sen suurinpiirtein kasaankin. Helppo oli koota. Ohjeen mukaan vaan yksi pussi kerrallaan paketista auki, osat nippuun ja seuraava paketti auki. Yhden rakennusvaiheen osat oli aina ruuveineen, valmiiksi leikattuine muoviosineen ja muine nippeleineen samassa pussissa. En tiedä onko yleinen käytäntö m8-vehkeissä, mutta oli kuitenkin simppelimpää kuin parissa kymppiautossa, jotka on koonnut. Niissä kun on joutunut leikkelee muovit sekalaisista kehyksistä ja etsimään ruuvit ja prikat yms. eri pusseista.
Servot oli helppo laittaa paikalleen ja vastariboksi on ihan ok, joskaan ei täysin tiivis. Akkukaukaloon menee just kaksi 2s kovakuorista lipoa. Monille 4s tai 5s lipoille se on vähän turhan lyhyt, eikä ole varaa pidentää ainakaan eteenpäin, koska moottorin akseli/pinioni tulee parin milli päähän akkujen eteen. Pehmeillä akuilla tohon väliin varmaan täytyis kehittää joku suoja.
Hobbywingin 150A ezrun meni paikalleen just eikä melkein. Toinen ruuveille tarkoitetuista kiinnikkeistä täyty leikata tosin poies. Muutenkaan kopan alle ei turhaa tilaa jää. Johdot täytyy sijoittaa aika tarkasti, että saa korin paikalleen. Myös moottorin tila on rajallinen. Hobbywing kombon mukana tullut moottori meni pituudestaan millin marginaalilla. Sen johdot täytyi taittaa myös aika väkisin, että meni edes siinä yhdessä asennossa paikalleen. Mukana tullutta jäähdytyssiiliä fööneineen oli aika turhaa edes yrittää sovittaa mukaan. No kone varmasti vaihtuu sopivaan sensorilliseen. Toi johdotuskin on tilapäinen viritys ja ponderitelineen joutu jättää pois, kun kokeilin tollasta pikkujäähyä moottorin kylkeen.
Tukevan oloinen ja tiivis paketti kaiken kaikkiaan. Myös tuo jarruservon varren päässä oleva ruuvi ottaa herkästi kiinni koriin.
Spurrin aukko pohjalevyssä oli sen verran tarkka, että kun keskidiffin telineen ruuvit veti pohjasta tiukkaan, spurri ei päässyt pyörimään täysin vapaasti. Pikkasen piti hioa suuremmaksi moottorin puolelta. Yksi ruuvi paketissa oli vääränlainen ja toisesta vastariboksin kiinnitysreiästä puuttui kierteet. Muuten ei valittamista. Aika painavaltahan tuo laitos vaikuttaa, mutta eipä ole nyt sopivaa vaakaa.
Vielä kun sais kopan maaliin ja löytäisi jostain mod1-pinionin, niin pääsis testaa vaikka tonne ärceesentterille...