Keskiviikkona ensimmäisen Tiksin mattoautojen teemaillan jälkeen yksi paikalla olleen katselijan kommentti oli "koskaan ei ole kerrallaan ollut niin montaa mattista Tiksissä aikaisemmin, olipa kivan näköistä menoa".
Kaksi isää, jotka olivat nuorten, vasta hiljattain ajamisen aloittaneiden poikiensa kanssa tulleet kokeilemaan ajamista CS-12 autolla, molemmat totesivat, että taisi tullakin nopeampia ja isompia vaikutuksia mattiksella ajamisen kokeilusta kuin mitä olivat ennakkoon kuvitelleet. Toinen ehti jo seuraavana päivänä ostaa keskiviikon kokeiluauton oman tiimin (=pojan) käyttöön.
CS-12 sopii autona nuorille kuskeille erinomaisesti sekä vauhtinsa että ajettavuutensa puolesta. Kustannukset ovat auton osalta alle puolet turistista ja sähköt ovat samat kuin muissakin luokissa. Kokeiluautoa kolisteltiin melkolailla pitkin iltaa radan reunusputkiin, mutta mitään ei saatu illan aikana rikki. Renkaiden kanssa on helppoa, koska stokkimattiksen vauhdissa ne eivät edes pahemmin kulu. Kun on aika hankkia uusia renkaita on kerhon sorvi käytettävissä.
Teemu lupasi laittaa ajokuntoon ensi keskiviikoksi uuden testiauton seuraavia kokeilijoita varten. Minä puolestani lupasin näyttää kuinka helppoa renkaiden sorvaaminen on.
Mattiskausi on päässyt tiksissä hyvään vauhtiin sekä 1/12 että isompien 1/10 mattisten eli WGT autojen osalta.
Tervetuloa ensi viikon keskiviikkona Tiksin touring-radalle omalla mattis-kalustolla tai kokeilemaan CS-12 testiautolla ajoa. Tai vaan katsomaan menoa tai kyselemään mattisasiantuntija Teemu Saariselta vinkkejä ja neuvoja ajamiseen tai kalustoon liittyen.