Kommentoidaan nyt todella hienoa tapahtumaa näin rapsan ja plussien/miinuksien muodossa!
Vaikka paikkaa MM:issä ei ollut vielä plakkarissa, niin silti halusin päästä kokeilemaan vauhtia ja fiilistä ns. isoja poikia vastaan ajaessa. Reissu tehtiin lyhyellä kaavalla: lauantaina päivällä Vaasaan, sunnuntaina nelivedon kisat ja illalla himaan.
Kerkesimme suunnitelmien mukaan Vaasaan sopivasti takavedon alkuerien aikana. Finaaleja odotellessa kerkesi liimailla pari kierrosta kisoissa käytettäviä JConcepts:in Flip Outseja. Yhdet oli tarkoitus käyttää perjantain vapaissa treeneissä ja sunnuntaille oli varattu kaksi kierrosta.
Kuvasin A-finaalit takavedosta ja mieleen jäi isojen poikien ajon eleettömyys. Autot kiersivät siististi rataa tekemättä ylimääräisiä kommervenkkejä, kokoajan täysi kontrolli.
Lauantain treenit:Kun takaveto oli ajettu ja palkinnot jaettu, päästiin tositoimiin. Lähdin Jyväskylän kisan setupilla haistelemaan pitoa ja auton käytöstä. Heti kävi ilmi, että auto oli liian löysä ja kömpelön oloinen, auto ei suoristunut hyvällä pidolla tarpeeksi nopeasti mutkasta lähtiessä. Autoa piti saada myös kääntymään lisää, Flip Outsien passiivisuus Double Dees:eihin oli selkeä. Autoa jäykentämällä ja perää keventämällä sain mielestäni kohtuu ajettavan setupin aikaiseksi. Kerkesin vetää illan aikana kahdeksan stinttiä ja
kellon mukaan ajo näytti ihan hyvältä. Illalla kävästiin safkaamassa ja sitten editoin takavedon videot julkaisukelpoisiksi.
4WD: Alkuerät:Aamu alkoi Youtuben kanssa pelatessa, mutta nopean aamupalan kautta selvittiin radalle. Treenit meni rauhallisesti ajellessa ja koitin hakea varmaa linjaa. Tein eräni parhaan tuloksen ja pääsin lähtemään ensimmäiseen alkuerään piikiltä. Flip Outsit osoittautui ensimmäisellä akulla liukkaiksi. Koitimme vähentää tätä efektiä sutimalla ennen erää savella, toisen kaverin pitäessä siivestä kiinni. Se näyttikin tepsivän ja pito oli huomattavasti parempi jo lämmittelyjen jälkeen.
Ensimmäinen alkuerä meni muuten hyvin, mutta tein pitkän kaadon ja 36 sekunnin kierroksen, muiden läppien pysyessä 25,5 sekunnin tienoolla. Kierroksen sijoitus oli
31:s, mutta samaa vauhtia ilman kaatoja olisin 15.-25. nopeimman joukossa.
Toinen alkuerä oli ensimmäisen erän kopio, mutta pitkää kaatoa ei tullut. Tulos olikin jo hyvällä tasolla 12k 14,322s ja se oikeutti
17. sijaan kierroksella. Auto toimi hyvin ja "mummottelumentaliteetillä" ajelu näytti riittävän yllättävän korkealle tuloksissa. Kävin liimaamassa toisen kierroksen kumeja valmiiksi finaaleja varten.
Kolmannella kierroksella alku meni hyvin käydessä tiukkaa sekunttikamppailua eräläisteni kanssa. Loppupuolella kävi vähän huono tuuri, kun osuin kierroksella ohitettavaan kaatuneeseen, joka oli vielä nostajan takana. Läpistä tuli 7 sekkaa ekstraa, joka riitti pudottamaan tiukassa sekunttitaistossa kierrossijoitukseni
33:nneksi. Olin tässä vaiheessa pisteissä menossa C-finaalin viimeisille paikoille, mutta parempi tulos oli saatava, että tavoitteeksi asetettu C-finaali pysyisi hyppysissä.
Viimeiseen alkuerään lähdin hyvin, mutta pari virhettä tiputti minut kärjestä. Pienten konfliktien jälkeen sain ajon kulkemaan ja ajan täyttyessä tulin lopulta eräni parhaalla tuloksella viivan yli. Eräkierroksen tulos riitti alun sähläilystä huolimatta
22. sijaan ja yhteistulokseksi tuli pisteet 17 + 22 = 39 pistettä. Tämä tulos oikeutti
C-finaalin 8. ruutuun.
4WD: Finaalit:Finaaleihin vaihdoin uudet renkaat ja olo oli lauteilla yllättävän "tärrätön". Lähtö meni rauhallisesti ja pääsin muutaman sijan ylöspäin. Autoja keskeytti edestä ja sijoitus nousi kokoajan. Olin erän loppupuolella parhaimmillaan kolmantena, mutta virhe keskialueella päästi Oskar Levinin ohi. Vielä viimeisellä kierroksella tulin normaaliin tapaan pääsuoran päähän, mutta paikoitellen raffiin kuntoon kulunut rata lennättikin autoni yllättäen kärrynpyörin kohti reuna-aitoja. Tässä rytäkässä ohi kuittasi vielä Chris Jarosz ja sudittelin maaliin
viidentenä.
Toiseen finaaliin koitin lähteä varovasti, mutta tökkäsin Chrisua neulansilmässä. Jäimme kiinni toisiimme ja tipuimme joukon hännille. Onni onnettomuudessa tämä jätti sen verran gäppiä edessä meneviin, että kun triplan jälkeiseen monttuu kerääntyi hirveä suma kaatuneita autoja, puikkasin toiseksi. Truhe ajoi edessä ja hetken jo elättelin toiveita, että saisin hänet kiinni, mutta vauhtini ei aivan riittänyt siihen. Loppuerän köröttelin yksinäisyydessä puhtaalla radalla
toiseksi.
Ensimmäisen finaalin 5. ja toisen finaalin 2. antoivat seitsemän pistettä, joka oikeutti pistevertailun kautta
kolmanteen sijaan.
Summa summarum koko kisat meni hyvin ja Vaasan rata oli mainio niin pidoltaan, hypyiltään, kuin profiililtaan. Oli hauska ajaa nyt viimein nelivedolla ns. oikealla 1:10 sähkökrossiradalla, jossa auto meni pääsääntöisesti sinne, minne sen käskee menevän. Näitä sais olla enemmänkin Suomessa.
Maanantaina Heuli soitti ja ilmoitti minulle varatusta MM-paikasta.
Plussat ja miinukset:+ Rata oli mainio
+ Järjestelyt
+ Auto
+ Kuskin otteet ajoittain
+ Isot pojat ajaa hienosti
+ Ennakkokatsastus
+ Meininki varikolla
+ Korvenmaan selostukset
+ Aurinko paisto
- IFMAR:in hölmö sääntö, että akun jännite pitää olla tasan 8.40v
- Triplan jälkeinen kuoppa oli oikeastaan ainoa elementti, mitä ei MM-radalla mielellään näkisi.
VaasanUA saa varmasti unohtumattomat kisat aikaiseksi heinäkuussa. Nyt eikun kovaa treeniä!