Juurikin noin.
TSP ei todellakaan ole mikään väliinputoajien luokka vaikka siellä ajaakin moni joka joidenkin mielestä kuuluis viriin taitojensa puolesta.
TSP on mukavan haastava luokka (eikä sillä ole merkitystä monentena kisoissa pyörin) ja nimenomaan loistava koska on vain talviluokka.
Kun "sillä ei ole merkitystä monentena kisoissa pyörii", niin silloinhan yhtä hyvin voi ajaa samalla moottorilla samanvauhtisten kaverien kanssa TSM-10 luokassa. TSM-10 luokassa moottori on vapaasti valittavissa.
Näin ollen ei olisi estettä nykyisten TSP-kuskien jakautumiseen stockiin ja viriin.
Kilpailun järjestämisen kannalta 2 luokkaa on asetelmana yksinkertaisempi kuin 3.
Kesää ajatellen kuskimäärää voisi hieman kasvattaa se, että FTT sarjassa ei olisi mukana "erillistä talviluokkaa" kuten nyt käytännössä tapahtuu.
Tän asian on moni TSP kuski yrittänyt useampana kautena selittää, mutta kyseistä asiaa ei ole joko kuunneltu, tai sitä ei suoraansanottuna haluta ymmärtää.
TSP on minulle ja kuten nähdään, monelle kyseisen luokan kuskille täydellinen luokka omiin tarpeisiin.
Koska kyse ei ole ykkösluokasta vaan luokkaa ajetaan lähinnä treenin kannalta... mutta kuitenkin kilpailuvietti on todella kova niin ei tietenkään haluta antaa kalustossa tai renkaissa kellekään tasoitusta.
No TSP luokassa ajetaan todella tasaväkisellä kalustolla, eli kiusausta hommata viimeisenpäälle juttuja jne ei ole.
Ja rengas sääntökin vielä rajattu yhteen... Loistavaa
Säästää siinäkin vähän rahaa.
Jos olis sallittu kaksi settiä niin tottakai ostetaan se kaks, koska ei haluta antaa tässäkään asiassa tasoitusta.
Noh... viimekaudella ruvettiin ajamaan viriä kahden päivän kisana.
Tarkoittaa yhden lisä hotelliyön + syömisten kustannukset... + vielä toiset renkaat jotka tottakai otat.
No tämä tekee halvimmillaankin jo toistasataa kustannuseroksi per kisa.
Unohtamatta miten paljon enemmän auto myös kuluu virissä.
Kaikki on yksinkertaisesti kovemmalla rasituksella.
Eli jo sitäkin kautta kustannukset nousevat.
Kipuraja on porossa, enkä aja turistia mikäli TSP syystä tai toisesta poistuu tai sitten minut pakoitettaisiin säännöillä viriin.
Kyse ei todellakaan ole sijoituksista kisoissa.
Lähdinhän vuosi ajamaan TSP luokkaa aikaisemminkin täysin sillä asenteella että kunhan nyt A finaaliin pääsee niin katsotaan mihin vauhti riittää.
Yllätykseksi se riitti korkealle.
Ja viimekaudella sitten vielä korkeammalle.
Mitä sitten...
Jos tänä kautena en ole talven lopulla kolmen kärjessä niin mitä sitten...?
Ajan seuraavallakin kaudella ja katson lopuksi mielenkiinnolla monesko olen.
Sijoitukset ovat vain plussaa.
Korkealla tai en niin kyseinen luokka on juuri se mitä touringilta itselleni haen.
Juuri sopiva (välillä liiankin kova) vauhti ja kustannukset pysyvät tällaisellakin hifistelijällä järkevällä tasolla.
En rupea ajamaan tehokkaammalla moottorilla.
Olen kokeillut, eikä ollu mun juttu.
Enkä todellakaan aja TSP kalustolla virien seassa.
Se on suorilla totaalinen kaaos.
TSP on hieno luokka niille jotka ajavat kesällä muita luokkia.
Ja näyttää olevan monia muitakin kiehtova luokka kun katsotaan osallistujamääriä.
Ps: ja ilmeisesti se aina unohdetaan että moni ajaa TSP luokkaa vain koska se on ainoastaan talviluokka.
Mikäli touringista poistuu tällainen luokka jota ajetaan vain talvella, ei tarvitse olla kovin korkeakoulutettu kun pystyy näkemään että pahimmillaan mikäli tällainen luokka poistetaan, tulee osallistujamäärä touringissa romahtamaan.